Kaikkien aikojen ryntäys Krapin kesäteatteriin – jo 7 000 varausta ja myytyä lippua

Näytelmän on ohjannut ja sovittanut Kimmo Virtanen (edessä). Läpimenoharjoituksen tauolla näyttelijät Anna-Leena Sipilä (vas.), Miia Nuutila, Kalle Tahkolahti, Johannes Korpijaakko. Seppo Halttunen ja Kirsi Ylijoki. Sauvo Jylhä

Jouko Tuomas-Kettunen

Lämmin toukokuu sai luonnon sekaisin.

Myös kesäteatterin harjoituksiin sillä on ollut järisyttävät vaikutukset.

– Pääsimme heti treenaamaan täysillä. Kertaakaan ei ole tarvinnut siirtyä väistötiloihin tai pitää takkia päällä, näyttelijät ilakoivat Krapin kesäteatterissa Tuusulassa.

Rento tunnelma suorastaan huokuu Keski-Uudenmaan Teatterin työryhmästä. 

Pokka pitää -näytelmä perustuu Roy Clarken kirjoittamaan tv-sarjaan. Sarjan hulvattomat hahmot ja luokkaeroja kirpeästi arvosteleva huumori naurattavat edelleen. Esitys pohjaa erityisesti erilliseen näytelmäversioon (2015), jota ei ole televisiosarjassa esitetty.

Suomessa se nähdään nyt ensimmäistä kertaa ammattiteatterissa.

– Pohja on olemassa ja yleisöllä on tiettyjä mielikuvia sarjasta. Emme imitoi sarjaa, vaan annamme siitä viitteitä katsojille, kuvailee ryhmän lähestymistapaa näytelmän ohjaaja Kimmo Virtanen

Virtanen on myös sovittanut tekstistä kesäteatteriin istuvan muodon, jossa on runsaasti farssimaisia piirteitä.

Tänä kesänä pöhinä on ollut tavallista suurempaa.

– Lippuja on myyty ja varattu tähän mennessä yli 7 000 kappaletta. Tämä on meillä ennätyksellinen ennakkomyyntitilanne. Suunnittelemme lisäesityksiä esityskauden sisälle, jotta kaikki halukkaat mahtuvat mukaan, kertoo Keski-Uudenmaan Teatterin tuottaja Niina Juutilainen

Yleisöä riitti Krapilla hyvin viime kesänäkin, vaikka kelit olivat huonot ja monet kesäteatterit taistelivat olemassaolostaan.

– Krapi on viimeistään nyt lunastanut paikkansa Suomen ykköskesäteattereiden joukossa, hehkuttaa tuusulalainen näyttelijä Sanna Saarijärvi, joka esittää komediassa Daisya eli Onslowin vaimoa.

Tämä on rooli josta monet haaveilevat.

Päähenkilön eli Hyacinth Bucketin nahkoihin hyppää Anna-Leena Sipilä

– On aina vaikea astua tällaisen erittäin voimakkaasti yhteen ihmiseen henkilöityvän hahmon saappaisiin. Siinä täytyy jossakin määrin unohtaa alkuperäinen esittäjä, Sipilä kuvailee suhdettaan erittäin tuttuun roolihenkilöön.

Hän katsoi roolia harjoitellessaan referenssinä Pokka pitää -sarjaa.

– Poimin sieltä muutamia eleitä sekä Hyacinthin asennetta ja maustan sitä sitten omilla eleilläni ja asenteillani. En tietenkään halua tehdä mitään näköiskopiota eikä se olisi kovin kiinnostavaakaan. Kiinnostavampaa on miettiä, mikä tekee ihmisestä Hyacinthin.

Sipilä rakastaa rooliaan.

– Tämä on naisnäyttelijälle koomisten roolien Hamlet tai Macbeth. Sellainen rooli, josta monet haaveilevat.

Pokka pitää

Krapin kesäteatterissa esitetään Keski-Uudenmaan Teatterin 20-vuotisjuhlakesänä komedia Pokka Pitää.

Hyacint Bucketin roolissa hauskuuttaa Anna-Leena Sipilä.

Muissa rooleissa nähdään Sanna Saarijärvi, Miia Nuutila, Kirsi Ylijoki, Seppo Halttunen, Johannes Korpijaakko ja Kalle Tahkolahti.

Käsikirjoitus Roy Clarke. Suomennos Joel Elstelä. Ohjaus ja sovitus Kimmo Virtanen.

Musiikki Altti Uhlenius. Lavastus ja puvustus Heini Maaranen.

Ensi-ilta 8.6.

Esityksen kesto väliaikoineen on noin 1 tunti ja 50 minuuttia.

Liput ja tiedustelut KUT – toimisto

09-27354000 / info@kut.fi /kut.fi / lippu.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  2. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  3. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  4. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  5. Lasten ja nuorten Märkiön yöleirit perutaan – "Sydän murtuu lasten puolesta"
  6. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  7. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  8. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  9. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  10. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  11. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  12. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  13. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  14. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään
  15. Evan tutkimus: Enemmistön mielestä talouskriisi on yhtä tärkeä torjua kuin koronaviruksen leviäminenkin – Yrittäjät halukkaimpia tinkimään omista eduista yhteiseksi hyväksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.