Koulut päättyvät ja nuoret juhlivat – Pelastuslaitoksen työmäärä kasvaa huomenna yli 30 prosenttia

Jari Pietiläinen

Lapset ja nuoret juhlivat viikonloppuna koulujen päättymistä. Kevään iloisella juhlalla on kuitenkin myös varjopuolensa, sillä alkoholin ja muiden päihteiden käyttö juhlimisen yhteydessä aiheuttaa normaalia viikonloppua enemmän väkivaltaa, myrkytyksiä ja tapaturmia.

Tapaturman vaara korostuu myös liikenteessä ja kokoontumispaikoilla, kuten rannoilla ja kallioilla, joissa kaatumiset, putoamiset ja veden varaan joutuminen voivat johtaa vakaviin vaaratilanteisiin.

Lasten ja nuorten tapaturmariskin hetkellisestä kohoamisesta huolimatta on heidän turvallisuutensa yleisellä tasolla kehittynyt suotuisasti aina 1970-luvulta lähtien. Myös nuorten alkoholin käyttö on vähentynyt tasaisesti 2000-luvulla. Vuosittain sairaalan vuodeosastohoitoon tapaturman johdosta joutuu keskimäärin 13 800 ja kuolee 107 lasta ja nuorta.

Helsingin kaupungin pelastuslaitos arvioi tehtävämäärän kasvavan koulujen päätöspäivänä kolmanneksella ja lisää kohonneen riskin johdosta ensihoidon valmiutta sekä jalkautuu auttamaan ja neuvomaan nuoria juhlijoita partioimalla ensihoitopolkupyörillä kaupungin keskustan alueella.

Pelastuslaitos toivoo, että lapset ja nuoret itse, heidän vanhempansa sekä koulut tiedostavat kohonneen riskin ja käsittelevät aihetta yhdessä pyrkien estämään onnettomuudet ja tapaturmat ennalta.

Keskeisin keino ehkäistä vaaratilanteita on välttää päihteiden käyttöä. Oleellista on myös sopia vanhempien kanssa missä, milloin ja kenen kanssa liikutaan, milloin tullaan kotiin sekä pitää yhteyttä illan aikana. Hätätilanteissa avun saa soittamalla hätänumeroon 112.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Esitys: Katja Vuorisesta Nurmijärven uusi hallintojohtaja
  2. Puolustusvoimien lippujuhlan päivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – mukana neljä nurmijärveläistä
  3. Kirkonkylän keskustan tontille löytymässä ostaja – kunta myy Lehto Tilat Oy:lle
  4. Työttömien määrä kasvoi kuukaudessa liki 1500:lla – vain Sipoossa ja Pornaisissa jyrkempi käänne
  5. Nurmijärven baaritkin avaavat ovensa – K-Kino avaa Klaukkalassa pitkän odotuksen jälkeen
  6. Koronavirusta Helsingin jätevedessä – "Jätevesistä voidaan havaita ennakkoon, jos virusta kiertää väestössä enenevissä määrin"
  7. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  8. Päivitetty: Kehäradan ja Keravan junien kulku tökkii iltaan asti
  9. Helsingin keskeisillä paikoilla kunnostetaan kesällä ratikkarataa – HKL lupaa lopputuloksena vähemmän kiskomelua
  10. Helsinkiläinen Allas Sea Pool -merikylpyläkonsepti leviämässä Espooseen – alue varattu myös Tukholmasta
  11. "Voi aiheuttaa vaikeita aivohalvauksia" – Hus huolissaan: koronakevät on romahduttanut pitkäaikaissairauksien seurannan
  12. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa
  13. Mihin annan luvan, kun hyväksyn evästeiden käytön tällä sivustolla – ja miksi evästeistä täytyy kysyä
  14. Korkeasaaren uusi laji on sikojen amerikansukulainen
  15. Omakotiliitto: Suurimmat mökkikunnat rahastavat mökkiläisiä yhä enemmän – Kallein mökkikunta veloittaa tuplasti maksuja halvimpaan verrattuna

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.