HS: Ystävällinen taksikuski veloitti 5-kertaisen törkyhinnan Tallinnassa – suu alkoi käydä, kun testi paljastui

Tallinnan satamasta on tänä aamuna löydetty noin 50-vuotiaan suomalaisen miehen ruumis. Kuva ei liity tapaukseen. 

toimitus

Tallinnassa taksiasiakkaiden on syytä aina etukäteen varmistaa tulevan matkan hinta.

Tallinnalainen pitkä perinne taksiasiakkaiden huijaamisesta ei ole kadonnut minnekään. Asia paljastui jälleen, kun Helsingin Sanomat testasi kaupungin takseja.

HS otti taksin Tallinnan A-matkustajaterminaalin edestä, jossa on tarjolla etenkin suurten yhtiöiden Tallinkin ja Tulikan takseja.

Testitaksi seisoi kuitenkin hieman etäämpänä taksitolpasta.

Kyydin aikana Toyotaa ajanut kuljettaja oli ystävällinen ja keskusteli sujuvasti suomeksi.

Noin 4 kilometrin kyyti Rocca al Maren ostoskeskukseen maksoi 27,80 euroa.

Kun toimittaja totesi perille tultua kyydin kalliiksi, kuljettaja osoitti ikkunassa olevaan hinnastoon: aloitus 5,50, ajokilometri 5,50, alennus 2,50 euroa, tuntiveloitus 55 euroa.

HS:n mukaan kuljettaja toimi muodollisesti täysin oikein ja tulosti myös kuitin. Hinta ylitti kuitenkin räikeästi takseille määrätyn hintakaton, jonka mukaan aloitustaksa saa olla enintään 5,50 euroa, ajokilometri 1,10 ja tuntiveloitus 24,80 euroa.

Hintakaton rikkomisesta uhkaa 800 euron sakko, mutta valituksia viranomaisille tulee HS:n mukaan vähän.

Kun toimittaja paljasti, että kyseessä on testi, kuljettaja kiisti tehneensä väärin. Hinta-arvion olisi voinut kysyä ennakkoon ja loppusummasta tinkiä, kuljettaja perusteli.

Myös ystävällinen asenne muuttui puolusteluksi.

– Kilpailu on hirveän kovaa. Taksifirmoja on enemmän kuin ihmisiä, HS:n testaaman taksin kuljettaja väitti.

Siinä hän on osittainoikeassa, sillä Tallinnaan on ilmestynyt paljon uusia Taxify- ja Taxigo- sekä Uber ja Yandex-nettisovelluksilla tilattavia autoja. Ne tarjoavat edullisimmat kyydit, mutta osa hyödyntää HS:n mukaan röyhkeästi Tulikan imagoa väärennetyllä logolla.

Vertailun vuoksi taksiyhtiö Tulika laskuttaa ajokilometristä päivisin 69 senttiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  2. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  3. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  4. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  5. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  11. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  12. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  13. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  14. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  15. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.