EU:n direktiivit purivat: lusikka ja lautanen pois uudesta äitiyspakkauksesta – uutuustuote tilalle

Jari Pietiläinen

Vuoden 2018 äitiyspakkaukseen lisätuotteena hankittu leijonakuvioinen lautanen ja lusikka jätetään pakkauksesta pois. Ne korvataan kuumemittarilla.

Kela on päättänyt yhdessä Eviran kanssa jättää lautasen ja lusikan pois, koska muovilautasen valmistuksessa on käytetty bambujauhoa. EU:ssa bambujauhoa ei ole hyväksytty muovisten kontaktimateriaalien osaksi.

Lautasta ja lusikkaa ei ole toimitettu asiakkaille. Ruokalautanen ja ensilusikka -setti hankittiin osaksi lisätuotteita, kun äitiysavustuksen määrää korotettiin 30 euroa. Pakkauksessa on lisäksi lusikka, joka on asetusten mukainen.

Ensi viikolla lähetettäviin äitiyspakkauksiin lisätään kirje, jossa kerrotaan, että kuumemittari toimitetaan jälkilähetyksenä kiireisen aikataulun vuoksi.

– Seuraamme viranomaisten kanssa hyvin tarkasti tuotteille asetettuja asetuksia. Tämä asetus on valitettavasti jäänyt maahantuojalta huomaamatta, sanoo etuuspäällikkö Johanna Aholainen

Äitiyspakkaukseen tuotteita toimittavat yritykset tekevät Kelan kanssa kirjallisen sopimuksen, jossa ne sitoutuvat tuoteturvallisuuteen. Äitiyspakkauksen tuotteiden ja niiden valmistusmateriaalien tulee täyttää vaatimukset, joita EU:n ja Suomen lainsäädäntö asettaa turvallisuudelle.

Kaikki äitiyspakkauksen tuotteet kilpailutetaan, eikä tuotteiden tarjoajaa saa suosia kotimaan tai tuotteiden valmistusmaan perusteella. Valtaosa äitiyspakkauksen tuotteista valmistetaan Euroopan ulkopuolella.

Kela jakaa vuosittain noin 35 000 äitiyspakkausta, joissa on yhteensä yli 2 miljoonaa tuotetta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.