Peltipoliisien mittausmatka jopa 6-kertaistuu – taustalla tekninen muutos

Uudet peltipoliisit tulevat Ruotsista.  Sensys Gatso Group AB

Aapo Siippainen

Suomen teille tulee kolmen seuraavan vuoden aikana 150 uutta automaattista nopeusvalvontakameraa. Uudet kamerat käyttävät tutkatekniikkaa, joka huomaa auton ylinopeuden kauempaa kuin nykyinen tienpinnassa oleva pistemittaus.

– Silmukoihin perustuva tekniikka mittasi nopeuden noin 20 metrin päästä. Uusien kameroiden valmistaja ilmoittaa noin 150 metrin mittausmatkan. Mutta se jää nähtäväksi, mikä matka voidaan ottaa käyttöön. Tutka mittaa auton nopeuden useiden kymmenien metrien matkalta, poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta sanoo.

Uusia kameroita on helpompi asentaa myös kaupunkien keskustoihin, joten niitä tullaan käyttämään myös punaisten liikennevalojen noudattamiseen. Liikennevaloja valvotaan nykyisin noin 20 kohteessa.

–Niiden määrä tulee varmasti lisääntymään hyvin nopeasti. Kaupungit ovat nyt kiinnostuneita ottamaan kameroita alueelleen. Kameroita laitetaan risteyksiin, joissa tapahtuu paljon onnettomuuksia.

Suomessa on tällä hetkellä noin 130 toiminnassa olevaa nopeusvalvontakameraa. Määrä kasvaa tulevaisuudessa siis yli kaksinkertaiseksi. Vanhoja kameroita poistetaan sitä mukaa kuin ne tulevat elinkaarensa päähän. Ihalainen sanoo, että vanhimmat digitaaliset käytössä olevat kamerat ovat 2000-luvun alusta ja kameran elinkaari on noin 15 vuotta.

Uusien kameroiden testikäyttö on tarkoitus aloittaa tämän vuoden aikana.

–Toiveena olisi, että kamerat olisi pilotoitu syksyllä, Ihalainen sanoo.

Poliisihallitus kilpailutti liikennevalvontalaitteiston hankinnan yhdessä Liikenneviraston kanssa. Tarjouskilpailun voitti Oulun Energia Urakointi Oy, joka edustaa ruotsalaisen Sensys Gatso Group AB:n tuotteita. Hankintasopimuksen arvo on noin 4,4 miljoonaa euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Missä bussi menee? – Nurmijärven joukkoliikenteen bussien etenemistä voi nyt seurata karttapalvelusta
  2. Nurmijärvi myy tai vuokraa 26 omakotitonttia Kylänpäästä – hakuaika alkaa pian
  3. Lepsämäntielle suunnitteilla neljät liikennevalot lisää – asukkaiden toivomia kiertoliittymiä ei tulossa
  4. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  5. Rajamäelle superkoulu tai uusi Rajakaari? Rajamäen koulukampuksesta neljä vaihtoehtoa
  6. Pääkirjoitus: Kuuluuko lähipalveluiden parantua lähinnä siellä, missä pidetään eniten meteliä?
  7. Omat rahat: Osakesijoittaja Sampo Arola, 37, tavoittelee taloudellista riippumattomuutta huonosta viime vuodesta ja koronasta huolimatta – "Nyt pidän töitäni mielekkäinä, mutta saatan nähdä asian eri tavalla kymmenen vuoden kuluttua"
  8. Mielipide: Ei liikennevaloille – kyllä liikenneympyröille Lepsämäntielle!
  9. Tietty raja-arvo ei ylittynyt kertaakaan – ilmanlaatu parani pk-seudulla
  10. Posti ei kertonut asiakkaille, ettei muuttoilmoituksen henkilötietoja ole pakko antaa mainostajille, sai 100 000 euron seuraamusmaksun – Kaksi muutakin yritystä joutuu maksamaan tietosuojalain rikkomisesta, syynä muun muassa raskausutelut työnhakijoilta
  11. Vapise, Sandstorm, kohta parvekkeilla soi Suvivirsi
  12. Pikkulapsiperheiden määrä väheni liki viidenneksellä kymmenessä vuodessa
  13. Sadan metrin jono Suomenlinnan lauttaan – "Ollaan kuitenkin aika kaukana lautan maksimimatkustajamäärästä"
  14. Hypo: Korona romahdutti asuntokaupan ja seurauksena voi olla hintojen nousu tulevina vuosina
  15. Nurmijärven kunta ei järjestä puistoruokailua – aloite tyrmättiin valtuustossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.