Aurinkoinen ja kuiva keli sekä teille vaihdetut kesänopeudet ovat saaneet poliisin mukaan ihmiset painamaan kaasua liian reippaasti.
Itä-Uudenmaan poliisi kertoo partioiden mitanneen viime viikonloppuna erittäin kovia ylinopeuksia poliisilaitoksen alueen pääväylillä sekä myös pienemmillä tieosuuksilla.
Esimerkiksi Nurmijärven ohi kulkevalla Hämeenlinnanväylällä otettiin viikonloppuna kiinni kuljettaja, joka hurjasteli 245 kilometrin tuntinopeutta. Sallittu nopeus kyseisellä tiellä on 120 kilometriä tunnissa. Kuski jäi poliisin haaviin Hyvinkään kohdalla.
Mäntsälän Nummisentiellä kuljettaja kaahasi puolestaan 164 km/h. Tiellä on kuudenkympin nopeusrajoitus.
Kaikkiaan korttinsa kaahasi viime viikonloppuna hyllylle peräti 24 kuljettajaa.
– Heistä kahdeksan kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja 16 kuljettajan vakavaan piittaamattomuuteen liikenteessä, kertoo Itä-Uudenmaan poliisin liikennepoliisisektorin johtaja, ylikomisario Timo Leppälä.
– Osa näistä kuljettajista vaaransi liikennettä lisäksi keulimalla moottoripyörällä ja osalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta, Leppälä jatkaa.
Poliisin mukaan alkuviikosta sama ralli on jatkunut.
Maanantain ja keskiviikon välisenä aikana mitattiin nopeuksia, joista kahdeksan kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja viidentoista kuljettajan vakavaan piittaamattomuuteen liikenteessä. Myös näiden kaikkien 23 kuljettajan ajokortit lähtivät hyllylle.
– Tällainen ilmiö toistuu lähes joka kevät ja poliisi peräänkuuluttaa nyt kaksi- ja nelipyöräisten ajoneuvojen kuljettajilta malttia liikenteeseen. Kovilla nopeuksilla voi olla paljon vakavammatkin seuraukset, kuin sakkolappu tai ajo-oikeuden menetys.
– Kovat nopeudet etenkin pienemmillä tieosuuksilla tai taajamissa, missä liikenteessä on myös paljon jalankulkijoita, voivat aiheuttaa jopa kohtalokkaita seurauksia, Leppälä summaa.