Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Tämä on iso pettymys" – Hus manaa Keusoten Apotti-päätöstä

Asiakas- ja potilastietojärjestelmä Apotin käyttö etenee Husissa, Vantaalla ja Helsingissä. Apotin ulkopuolelle ovat jäämässä muun muassa Espoo ja Keusote. Hus harmittelee tiedotteessaan, että Uudenmaan soten tietojärjestelmät pirstaloituvat ja sanoo, että alueen sote -kehittämisen kannalta yhteinen potilastietojärjestelmä olisi ainoa järkevä vaihtoehto.

Apotti laajeni Husissa helmikuussa esimerkiksi Hyvinkään sairaalaan sekä Naistentautien ja synnystysten yksikköön. Apotti on otettu käyttöön myös Husin Peijaksen sairaalassa.

Koronapandemian vuoksi Apotin viimeistä käyttöönottoa Husissa on siirretty toukokuulta lokakuuhun 2020. Helsinki ottaa Apotin käyttöön huhtikuussa 2021, samoin Kerava ja Tuusula.

– Valitettavasti sekä Espoo että Keusote ovat tehneet päätöksen, että ne eivät lähde mukaan Apottiin. Tämä on iso pettymys, toimitusjohtaja Juha Tuominen sanoo.

Tuominen sanoo tiedotteessa, että  Apotin ulkopuolelle jääneet kunnat ovat vedonneet sekä Uudenmaan sote -ratkaisun odottamiseen, kalliisiin kustannuksiin että Apotin saamaan kielteiseen julkisuuteen.

– Toivon, että kuntapäättäjät ovat ennen päätöstä tutustuneet asiaan perusteellisesti, sillä päätöksillä on erittäin pitkäkantoiset kustannus- ja potilashoidon vaikutukset.

Husista sanotaan, että lukuisissa eri järjestelmissä sijaitseva potilastieto lisää sekä Husin että alueen kuntien sote -henkilöstön työmäärää ja hankaloittaa sairaanhoitoa.