Yksityisteiden hoito loppuu vappuna – valtuusto hyväksyi yksityisteiden uuden avustusjärjestelmän

Kunnan hoidossa olleiden yksityisteiden hoito päättyy vappuna. Kaisa Juntunen

Riikka Laine

Nurmijärven kunta ei hoida enää ensi viikon jälkeen kunnan yksityisteitä, kun valtuusto päätti keskiviikkona äänestyksen jälkeen hyväksyä yksityisteiden uuden avustusjärjestelmän ja myöntämisehdot.

Kunta on aiemmin perustellut yksityisteiden hoitamisen päättämistä sillä, että 1.1.2019 voimaan astuneen uuden yksityistielain mukaan kunnan avustus voi olla jatkossa vain rahallista avustusta. Nurmijärven kunta irtisanoi yksityisteiden hoitosopimukset 1.1.2019 alkaen, mutta jatkoi osassa tapauksista tienhoitoa siirtymäajan 1.5.2020 loppuun asti. Nyt siis siirtymäaika päättyy ensi viikolla, ja sen jälkeen kunta ei enää hoida yksityisteitä.

Sen sijaan kunta avustaa toimivia tiekuntia, joille yksityisteiden hoito siirtyy. Kokonaisuudessa uuteen yksityisteiden avustusjärjestelmään ja myöntämisehtoihin voi tutustua kunnan verkkosivuilla.

Tiekunnille pientä helpotusta tuonee keskustan Juha Hyvämäen ehdotus, kun hänen ehdotuksestaan avustuksen myöntämisehtoihin lisättiin tieto siitä, että koronaepidemiasta johtuen kunta voi avustaa tiekuntaa akuuteissa ja välttämättömissä hoitotoimissa. Hoitokustannukset peritään takaisin myöhemmin. Lisäksi, jos koronaepidemia estää tiekuntien turvallisen uudelleenjärjestäytymisen, ennakkoavustusta voi hakea 31.5.2021 asti.

Valtuuston päätöksen mukaan ainakin siirtymävaiheessa vuosittainen avustusmääräraha säilyy nykyisellä tasolla eli on noin 550 000 eurossa vuodessa. Avustusta myönnetään tien kunnossapitoa ja perusparantamista varten.

Hyväksytyn avustusjärjestelmän mukaan tiet luokitellaan liikenteellisen merkittävyyden mukaan eri luokkiin. Kunnossapitoavustusta myönnetään kullekin yksityistielle tien pituuden, kunnossapitoluokan ja toteutuneiden kunnossapitokustannusten suhteessa. Tiekuntien on myös mahdollista hakea kunnossapitoa järeämpään tien perusparantamiseen avustusta.

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta myöntää tiekunnille kunnossapitoavustusta edellisen varainhoitokauden menojen perusteella. Avustusta haetaan sitä varten laaditulla lomakkeella.

Valtuusto vahvisti myös kunnanhallituksen esityksen siitä, että tiekunnilla on vuoden 2020 osalta mahdollisuus hakea yksityistieavustuksia ilman tiekunnan kokouksen päätöstä. Tiekunnan vuosikokous on mahdollista pitää myöhemmin, koronaepidemiatilanteen aiheuttaman poikkeustilanteen jälkeen. Voimassa olevien avustusperiaatteiden mukaan kunnossapitoavustuksen hakemiseen riittää selvitys edellisen varainhoitokauden kunnossapitomenoista, kopiot tiekunnan tileistä, kunnossapitomenojen laskujäljennökset tai muu selvitys menoista. Hakemuksen allekirjoittaa joko toimitsijamies tai kaksi hoitokunnan varsinaista jäsentä. Hakemukset tulee toimittaa asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnalle viimeistään 31.5.2020. Ennakkoavustusta voi hakea 31.10.2020 asti.

Nähtäväksi jää vielä, miten asiaa vastustaneet tiekunnat reagoivat valtuuston päätökseen. Puolueista asiaa on voimakkaimmin vastustanut perussuomalaiset. PS olisi halunneet palauttaa avustusjärjestelmän valmisteluun. Kun aloitetta ei hyväksytty, jätti puolue tästä eriävän mielipiteen.

Myöskään Kalle Mustosen (kesk.) aloite kunnan hoidettavana olleiden yksityisteiden lunastamisesta kunnalle ei mennyt äänestyksessä läpi, vaan kaatui enemmistön päätöksellä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.