Klaukkalan ohikulkutie etenee koronasta huolimatta – Mäntysaloon kesäkuussa mittavia liikennejärjestelyitä

Liikenne: Kirkkotien tuntumaan on luvassa poikkeuksellisia liikennejärjestelyitä kesäkuussa. Asukastilaisuus jouduttiin perumaan koronan vuoksi.

Klaukkalan ohikulkutien tietyöt ovat tulleet jo osaksi Mäntysalon asukkaiden arkea. Kesäkuusta lähtien luvassa on myös poikkeuksellisia liikennejärjestelyitä. Riikka Laine

Riikka Laine

Klaukkalan ohikulkutien pääurakoitsijana toimivan Kreaten projektipäällikkö Sami Laakson mukaan ohikulkutie on edennyt aikataulussa. Valmista on tarkoitus olla syksyllä 2021.

Tämän vuoden puolella suurimmat työt ovat painottuneet moottoritien itäpuolen maansiirto- ja louhintatöihin, jotka jatkuvat edelleen.

– Koko hankkeen alueella on tehty kaapelointeja, rumpuja, yksityisteitä, sekä pengerrys- ja luiskatöitä. Myös Mäyräkallionsillan muutostyöt ovat käynnissä.

– Uusia alkavia työvaiheita ovat mm. siltojen päällysrakennetyöt, tuleva alikulkusilta hankkeen länsipäähän, ramppiliitokset sekä Kirkkotien katualueen työt. Kesän aikana alkavat myös asfaltointityöt ohikulkutien sekä Kirkkotien alueilla, Laakso selvittää.

Hankkeen projektipäällikkö, Väylän Antti Koski kertoi helmikuussa NU:ssa, että ohikulkutien suurimmat työnaikaiset liikennejärjestelymuutokset tulevat olemaan Kirkkotien kohdalla Mäntysalossa. Nyt Laakso kertoo, että Kirkkotien alueella on aloitettu nykyisen katualueen ulkopuoliset työt.

– Kesäkuun aikana tulee työt levittäytymään myös nykyiselle katualueelle, jolloin työt tulevat vaatimaan alueella liikennejärjestelyjä, Laakso kertoo.

Ohikulkutien projektitiimin piti alun perin järjestää Kirkkotien muutoksista alueen asukkaille asukastilaisuus, mutta nyt se on koronan vuoksi jouduttu perumaan. Sen sijaan he aikovat nyt tiedottaa lähialueen asukkaita mahdollisista kulkureittien muutoksista tiedotteella ja yleisesti Facebookin kautta. Myös Nurmijärven Uutisiin tulee tietoa järjestelyistä.

– Asukastilaisuuden sijaan olemme kertoneet ihmisille mahdollisuudesta esittää kysymyksiä hankkeeseen liittyen Facebookin kautta. Saatuihin kysymyksiin on annettu vastauksia Facebookissa, ja kysymyksiä voi esittää edelleen. Nuo nyt Facebookissa kysytyt kysymykset ja niihin annetut vastaukset julkaistaan myös hankkeen nettisivuilla ja Nurmijärven kunnan tiedotuslehdessä, joka jaetaan nurmijärveläisille äitienpäiväviikonloppuna.

– Asukastilaisuus tullaan järjestämään syksyllä, jos koronatilanne sen mahdollistaa.

Miten koronapandemia sitten näkyy ohikulkutien työmaalla?

– Koronatilanne ei ole vielä sanottavasti vaikuttanut hankkeen etenemiseen. Olemme varautuneet koronaan tehostamalla työmaan tukikohtien siivousta ja jakamalla ohjeistusta työntekijöille hygienian suhteen. Yhteispalaverit samassa tilassa on toistaiseksi peruttu ja kahvitauot pidetään porrastetusti. Työmaan työmaakokoukset ja muut mm. suunnitteluun liittyvät kokoukset on pidetty etäkokouksina Skypen tai Teamsin avulla, Koski kertoo ja vahvistaa, että työmaalla ei ole todettu koronaan sairastuneita työntekijöitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.