Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lähes 400 lautapelin perhe – Riikka ja Jani Svensk pelaavat yhdessä kolme kertaa viikossa

Koronarajoitukset ovat saaneet ihmiset etsimään uutta ajanvietettä. Monessa perheessä vanhat lautapelit on kaivettu esille ja uusiakin hankittu.

Herusissa asuvassa Riikka ja Jani Svenskin perheessä lautapelit ovat kuuluneet arkeen vuosien ajan.

– Aikuisiän peliharrastukseni alkoi uusien pelien kautta vuonna 2003, Jani Svensk kertoo.

Ensimmäisen yhteisen pelinsä pariskunta hankki vuonna 2010. Nyt heidän hyllyssään on 388 peliä. Osa alkuvuosien peleistä on pistetty kiertoon, sillä aika on ajanut niiden ohi.

Jani Svensk on pelannut yli 1560 peliä, Riikka Svensk yli 800 peliä. Myös perheen 2,5-vuotias Ellen-tytär on innostunut lautapeleistä.

– Ellen tykkää Haban keltaisista laatikoista ja lähes kaikista Haban peleistä. Hän tulee laatikon kanssa ja hokee isi pelaa, äiti pelaa, Riikka Svensk kertoo.

Lisäksi perheeseen kuuluu ranskalainen vaihto-oppilas Alice.

– Alice ei pidä matematiikasta, joten hänen kanssaan emme pelaa pitkiä päättelyjä vaativia pelejä. Nykyään ymmärrän sen, ettei ketään pidä pakottaa pelaamaan, ja että pelit pitää ostaa yleisön mukaan, Jani Svensk sanoo.

– Minä taas en pidä zombimaailmasta, Riikka Svensk jatkaa.

Riikka Svensk ei myöskään ole yhtä innostunut tutustumaan uusiin peleihin kuin puolisonsa. Niinpä Jani Svensk opettelee pelit ja kertoo niiden säännöt.

Riikka ja Jani Svensk eivät ole aivan yksimielisiä pelaamisen määrästä.

– Itse tykkäisin pelata lautapelejä joka päivä, muu perhe haluaa illan päätteeksi rauhoittua, eikä välitä niin paljosta aivoaktiviteetista, Jani Svensk kertoo.

– Tai jos päivä on ollut rankempi, valitsemme kevyemmän tai lyhyemmän pelin, Riikka Svensk jatkaa.

Pariskunta pelaa yleensä yhdessä kolme kertaa viikossa. Pelisessio kestää pari tuntia.

– Korona on toisaalta vähentänyt, toisaalta lisännyt pelaamista. Pelikerho Hyvinkään lautapelaajat, jonka perustimme Herusiin muutettuamme, on nyt tauolla, eikä viikoittaista peli-iltaa ole. Meillä on kuitenkin joka ilta tieto siitä, ettemme ole menossa mihinkään, joten ainakin teoriassa on mahdollisuus pelata ja opetella pelihyllyn uusin peli, Jani Svensk kertoo.

– Kun on etätöissä, iltaan jää enemmän aikaa ja energiaa pelaamiselle, Riikka Svensk toteaa.

Jani Svenskin mukaan harrastukseen kuuluu paitsi pelaaminen myös uusiin peleihin tutustuminen ja niiden opettelu, pelien hankkiminen ja omien, tarpeettomiksi käyneiden pelien myyminen. Lisäksi hän pitää peliblogia pelaajani.com ja toimii Suomen lautapeliseura ry:n sihteerinä.

Mikä pelaamisessa sitten houkuttaa?

– Yhteinen ajanviete perheen kanssa ja syy tavata muita ihmisiä ja istua heidän kanssaan iltaa, Jani Svensk kertoo.

– Peliharrastuksen kautta olemme tutustuneet tosi hienoihin ihmisiin ja saaneet vakkari pelikavereita. Olemme myös löytäneet samantyylisistä peleistä tykkääviä, sanoo Riikka Svensk.

Yhdessä pariskunta pitää peleistä, joiden kautta voi elää tarinoita ja kokeilla asioita, joihin ei tosielämässä pysty. Esimerkiksi he nostavat Castles on Mad King Ludwig -pelin, jossa rakennetaan omia linnoja huone kerrallaan. Hellapagos -pelissä taas paetaan autiolta saarelta.

Riikka Svenskille on tärkeää myös se, että peli on visuaalisesti kaunis.

Peliharrastusta aloittelevalle Jani Svensk suosittelee Azul-peliä, Riikka Svensk Sagradaa tai uusien pelaajien klassikkokoukuttaja Menolippua, nykyiseltä nimeltään Ticket to Ride.

Svenskit muistuttavat, että Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kirjastojen Helmetissä on lainattavana runsaat 1000 peliä ja Ratamo-kirjastoillakin runsas pelivalikoima. Lainaaminen onkin heidän mukaansa hyvä keino kokeilla peliä.