Uudet jätehuoltomääräykset: Tyhjennysväli piteni, keräysvelvoitteet lisääntyivät

Uusien jätehuoltomääräysten mukaan kartonki- ja muovipakkausjätettä tulee erilliskerätä asuinkiinteistöissä, joissa on viisi tai enemmän asuinhuoneistoa. Kuvituskuva. Juha Poutanen

Kuntien yhteinen jätehuoltoviranomainen, jätelautakunta Kolmenkierto, on päivittänyt jätehuoltomääräyksensä. Nurmijärven osalta tämä merkitsee vanhojen, vuodelta 2007 peräisin olevien kunnan jätehuoltomääräysten kumoutumista. Uudet jätehuoltomääräykset tulivat voimaan 1. huhtikuuta.

Kolmenkierron tiedotteen mukaan sekajäteastian pisin tyhjennysväli on nyt neljä viikkoa ympäri vuoden. Nurmijärvellä tämä merkitsee muutosta, sillä kunnan omissa jätehuoltomääräyksissä sekajäteastiat piti kesäaikaan tyhjentää kahden viikon välein.

Biojäteastian pisin tyhjennysväli on nyt kaksi viikkoa, kun se aiemmin oli talvella kaksi viikkoa ja kesällä yhden viikon. Kuivajäteastian pisin tyhjennysväli on jatkossa enintään kahdeksan viikkoa, mikäli kiinteistöllä erilliskerätään tai kompostoidaan biojäte. Kuivajäte ei siis sisällä lainkaan biojätettä.

Enintään kahdeksan viikon tyhjennysvälin saa suoraan ilmoittamalla jätteenkuljettajalle kompostoinnista tai biojätteen erilliskeräyksestä. Hakemuksia jätelautakuntaan ei enää tarvita. Kahdeksaa viikkoa pidemmät tyhjennysvälit kuivajäteastialle haetaan kuitenkin jätelautakunnalta poikkeamana jätehuoltomääräyksistä.

Nurmijärveläisten osalta uusien jätehuoltomääräysten isoimpia muutoksia on hyötyjätteiden erilliskeräysvelvotteiden laajeneminen taaja-asuinalueilla. Kartonki- ja muovipakkausjätettä tulee nyt erilliskerätä asuinkiinteistöissä, joissa on viisi tai enemmän asuinhuoneistoa. Lasipakkausjätettä ja metallia tulee erilliskerätä asuinkiinteistöissä, joissa on kymmenen tai enemmän asuinhuoneistoa.

Nurmijärven osalta tämä merkitsee tiukennusta aiempiin säännöksiin, joiden mukaan kartonkia tuli erilliskerätä asuinkiinteistöissä, joissa on vähintään kymmenen asuinhuoneistoa ja lasia sekä metallia asuinkiinteistöissä, joissa on vähintään 20 asuinkiinteistöä.

Nurmijärve llä kartonki- ja lasipakkausjätteen sekä metallin erilliskeräysvelvoite ja energiajätteen keräyskielto tulevat voimaan kuuden kuukauden kuluttua määräysten voimaantulosta.

Muovipakkausjätteen keräysvelvoite tulee voimaan, kun kunnan kilpailuttama kuljetus alueella alkaa. Tämä tapahtuu aikavälillä 1.1.2021–31.5.2022. Kolmenkierto tiedottaa erikseen, kun tarkka ajankohta kuljetuksen alkamiselle on tiedossa.

Mikäli taloyhtiöillä on haasteita uusien jäteastioiden sijoittamisessa, Kolmenkierto opastaa tiedotteessaan selvittämään naapuritaloyhtiöiden kanssa mahdollisuutta yhteisiin keräysastioihin.

– Mikäli kiinteistöllä on useampi sekajäteastia ja asukkailla lajitteluinnokkuutta, voidaan esimerkiksi toinen sekajäteastioista korvata muovipakkausastialla tai vaihtoehtoisesti ottaa käyttöön pienempi sekajäteastia. Näin toimimalla saadaan säästöjä kiinteistön jätehuoltokuluihin ja materiaalit uudelleen kiertoon, opastaa ympäristökouluttaja Minna Sawkins Kiertokapulasta.

– Ihan heti ei kuitenkaan kannata jätekatoksessa astioita vähentää. Ensin on hyvä seurata astioiden täyttymistä ja kartoittaa sopivaa tyhjennysväliä, hän jatkaa.

Kiertokapulasta ohjeistetaan taloyhtiöitä tutustumaan siirtymäajan kuluessa uusiin jätehuoltomääräyksiin ja selvittämään, millaisia jäteastioita jatkossa tarvitaan ja onko jätekatoksen suurentamiseen tarvetta.

Taloyhtiöille on saatavissa neuvontaa Kiertokapulan neuvontapalvelusta: puh. 075 753 0011, neuvonta[at]kiertokapula.fi, palvelee arkisin kello 8–15.

Jätehuolto

Monta toimijaa

Jätehuoltomääräysten päivityksen tavoitteena on määräysten yhtenäistäminen koko Kiertokapula Oy:n toimialueella.

Osa Nurmijärven jätehuoltoon liittyvistä toiminnoista siirtyi Kiertokapulan hoidettavaksi vuoden 2019 alussa.

Tällä hetkellä Kiertokapula vastaa Nurmijärvellä Metsä-Tuomelan jätteidenkäsittelyalueesta. Biojätteen osalta kunta on kilpailuttama jätteenkuljetuksen. Siitä vastaa Lassila&Tikanoja Oyj. Kuiva-, seka- ja pakkausjätteen kuljettamisen osalta nurmijärveläiset kiinteistöt valitsevat itse yrityksen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.