Leffa-arvio: Ensin vietiin aseet, sitten otettiin valta

Tammisunnuntai 1918 -dokumenttielokuva tuo päivänvaloon itsenäisyyden alkuaikojen tapahtumat, joista on pitkään vaiettu. MRP Matila Röhr Productions Oy / Riku Isohella

toimitus

Suojeluskunnilla oli alkuvuodesta 1918 ongelma: oli miehiä ja taistelutahtoa mutta ei juurikaan aseita.

Toisaalta juuri itsenäistyneessä maassa oli yhä 125000 hampaisiin asti aseistautunutta venäläissotilasta. He olivat alkaneet rettelöidä sen jälkeen, kun tsaari oli kukistunut Venäjällä ja palkanmaksu alkoi tökkiä.

Kun Saksassa koulutettuna olleet jääkärit palailivat koteihinsa, he laskivat yksi yhteen: venäläisiltä saataisiin tarvittava aseistus, jolla vääjäämättömältä näyttänyt konflikti punaisen ja valkoisen Suomen välillä käännettäisiin valkoisten voitoksi.

Mannerheimin antaman käskyn jälkeen ensimmäisenä toimeen tarttuivat Pohjanmaan miehet. Laihialla hyökkäys meni myttyyn, mutta Ylistarossa suojeluskunta onnistui yllättämään venäläiset maanantain 28.1.1918 vastaisena yönä. Sotilaat riisuttiin aseista parissa tunnissa.

Sen jälkeen kukistuivat muutkin Etelä-Pohjanmaan venäläisvaruskunnat. Heinäseipäitä kantaneet suojeluskuntalaiset saattoivat vaihtaa aseistuksensa kivääriin; Suomen sisällissota oli alkanut.

Antti Tuurin käsikirjoittama ja Ilkka Vanteen ohjaama Tammisunnuntai 1918 -dokumentti käy läpi sisällissodan alkutahdit Pohjanmaalla varsin asiapitoiseen ja oppikirjamaiseen tyyliin.

Ennen varsinaiseen aiheeseen siirtymistä 50-minuuttinen dokumentti pikakelaa Suomen suuriruhtinaskunnan tilanteen 1900-luvun alkuvuosina. Taustoitus on paikallaan, vaikka näkökulma onkin nyt reilusti valkoisten puolella. Itse tammisunnuntain tapahtumia tarkastellaan jääkäri Ahto Sippolan (kertojana Jukka Peltola) minä-muotoisen kertojanäänen kautta.

Kuivakkaan arkistomateriaaliin nojaava filmi noudattelee Tuurin kirjoista tuttua viileää tyyliä, jossa tapahtumien dramaattisuutta ei ainakaan paisutella. Se mikä myöhemmin osoittautui ratkaisevaksi askeleeksi ehkä koko Suomelle, oli vain yksi tammikuinen yö ylistarolaisille talonpojille.

Lukijoina ovat Peltolan ohella Elsa Saisio ja Mikko Virtanen Vaikka joitakin kohtauksia on dramatisoitu, kokonaisuus toimisi todennäköisesti myös kuunnelmana.

Kovin syvälle henkilöihinsä filmi ei pääse, mutta se tuskin oli tarkoituskaan.

Ilkka Kuosmanen

***

Tammisunnuntai 1918

Ohjaus: Ilkka Vanne.

Käsikirjoitus: Antti Tuuri.

Tyylilaji: Dokumentti.

K12.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Poliisilta lisätietoa Kiljavantien onnettomuudesta: auto ajoi mahdollisesti ylinopeutta
  2. Auto katon kautta ympäri – yksi henkilö loukkaantui vakavasti Kiljavantien onnettomuudessa
  3. Keusoten puhelinpalveluissa ruuhkaa – "Alkuhankaluuksilta ei ole vältytty"
  4. Kova tuuli työllisti pelastuslaitosta – Nurmijärvellä seitsemän vahingontorjuntatehtävää
  5. Nuorisovaltuusto toivoo lukion keskittämistä Kirkonkylään – tärkein asia koulutuksen korkea laatu
  6. NJS murtui PK-35:n käsittelyssä – lupaavan alun jälkeen 4-0 kotijoukkueen eduksi
  7. Arvio: Aika jonka sain – elokuva muillekin kuin heppaihmisille
  8. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta
  9. Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä
  10. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  11. Finnwatch: SUP-lautojen vastuullisuus ei vakuuta – Kolme brändiä erottui selvityksessä edukseen
  12. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  13. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  14. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  15. USU-gallup:Lähes puolet suomalaisista verottaisi auton ostoa vähemmän kuin sen käyttöä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.