Unohtuivatko linssit kaapin perälle? Ota ne käyttöön ja syö ikivanhaa ravintoa, jolla on ruokittu niin kerjäläisiä kuin kuninkaita

RUOKA Monikäyttöiset linssit ovat muita palkokasveja vatsaystävällisempi proteiininlähde, josta saa maukasta ja ravitsevaa ruokaa.

Linssejä on syöty maailmassa tuhansia vuosia, mutta Suomessa ne ovat edelleen monelle kotikokille vieras raaka-aine. Tiina Kovanen-Bergman

Crista Lassfolk-Feodoroff

Arkeologisten löydösten perusteella ihmiskunta on käyttänyt linssejä ravinnokseen jo vuosituhansia. Linsseillä on roolinsa jopa raamatussa, kun Iisakin vanhempi poika Esau luopuu syntymäoikeudestaan viekkaan kaksoisveljensä Jaakobin hyväksi saadessaan vastineeksi kulhollisellisen linssejä ja palan leipää.

Tarinaa pidetään metaforana huonoille vaihtokaupoille.

Aikojen saatossa linssejä on ajoittain leimannut köyhien ruuan maine, jota ruualla hienosteluun taipuvaiset karsastavat. Maukkautensa ja monipuolisuutensa ansiosta linssien kerrotaan kuitenkin kelvanneen myös kuninkaille, vaikka niitä söivät kerjäläisetkin.

Yhä edelleen linssit ovat rahassa mitattuna poikkeuksellisen edullista ruokaa, mutta ravintoarvoltaan sitäkin rikkaampia.

Linssit sisältävät runsaasti kuitua, hivenaineita ja proteiineja, mutta kaloreita niissä on tuskin nimeksikään. Lisäksi linsseistä saa kiitettävästi rautaa, magnesiumia, kuparia ja B-vitamiinia. Ne sisältävät myös runsaasti sydän- ja verisuonitaudeilta suojaavia antioksidantteja.

Linssit ovat myös muita palkokasveja vatsaystävällisempiä.

Ennen kaikkea linssit ovat käytännöllisiä. Ne ovat erinomainen varanto kuivakaapissa, koska niitä ei tarvitse liottaa. Punaiset ja keltaiset linssit kypsyvät noin vartissa, eli selkeästi nopeammin kuin yli puolen tunnin kypsennyksen vaativat vihreät ja mustat linssit.

Nyrkkisääntö kypsentämiselle on keittää linssit vedessä siten, että yksi osa on linssejä ja kaksi osaa vettä.

Linssit säilyvät keitettynä jääkaapissa noin kolme päivää, ja ne voi vallan mainiosti myös pakastaa.

Nykyään linssejä myydään Suomessakin tavallisissa ruokakaupoissa paitsi kuivatavarana, myös valmiiksi keitettyinä.

Yhä edelleen moni suomalainen tuntuu miettivän, mihin ja miten linssejä tulisi käyttää.

Helppo tapa opetella käyttämään linssejä on lisätä niitä kypsennettyinä vaikkapa jauhelihakastikkeen tai pataruokien joukkoon. Ja jos linssisoppa ei ole vielä tuttu ruoka, sitä kannattaa ilman muuta kokeilla. Linssisoppa on varsinainen arjenpelastaja: valmistuu nopeasti ja ruokkii nälkäisenkin joukon. Maku on niin lempeä, että lapsille ja linssejä vierastaville aikuisille sen voi kaupitella välimerellisenä vastineena hernekeitolle.

Linssi

Kylvövirvilä eli linssi eli rokkalinssi (Lens culinaris) on herne­kasveihin kuuluva viljelyskasvi, jota käytetään sekä ihmis­ravinnoksi että rehuksi.

Linssin tärkeimpiä viljely­alueita ovat Intia, Turkki ja Kanada. Euroopassa sitä on viljelty etupäässä karjanrehuna, Suomessa vaatimattomalla menestyksellä.

Välimeren alueella linsseistä on tehty löydöksiä, jotka ajoitetaan lähteestä riippuen 8000 –11 000 vuotta taaksepäin.

Linssin nimi on ikivanha. Monissa kielissä sama sana, esimerkiksi latinan lens, ranskan lentille, saksan linse ja suomen linssi, tarkoittaa sekä kasvia että optista linssiä. Alun perin nämä sanat tarkoittavat kasvia.

Kun optisia linssejä alettiin valmistaa, niistä ryhdyttiin käyttämään samaa nimeä, koska kupera linssi muistuttaa linssi­kasvin siementä. Englannissa kuitenkin lens tarkoittaa vain optista linssiä, kun taas kasvin nimi on lentil.

Linssi on erittäin hyvä kasvisproteiinin lähde ja sen vuoksi kasvissyöjien suosiossa. Siinä on noin 30 prosenttia proteiinia.

Linssejä ei tarvitse liottaa, joskin liotettuina etenkin vihreät ja mustat linssit kypsyvät nopeammin. Niiden keittoaika on noin puoli tuntia, kun punaiset ja keltaiset linssit kypsyvät noin vartissa.

Linssit sulavat paremmin kuin muut palkokasvit, joten ne aiheuttavat harvemmin vatsavaivoja. Kuitenkin myös linssejä suositellaan yhdistettävän aterialla muihin ruoka-aineisiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lähes tuhat yritystä Keuken tuen piirissä – "Kriisineuvonta alkaa suuntautua myös bisneksien uudelleen suuntaamiseen”
  2. Kylänpään uuden asuinalueen prameat hulevesijärjestelyt puhuttavat – alkuperäiset suunnitelmat muuttuivat hieman
  3. Isoniitun koulun lähellä pyritään lisäämään liikenneturvallisuutta – urakan tarkoitus valmistua elokuussa
  4. Heikkarin tulevaisuus vielä avoinna – kunta tietoinen vuokrasopimuksen irtisanoisen riskeistä
  5. Mäntysalon koulun piha kokee muodonmuutoksen – tulossa uusi koriskenttä, pingispöytä, kuntoiluvälineitä...
  6. Ruoka: Martina, 35, on vieraillut jäätelöyliopistossa Bolognassa ja syönyt alligaattoria Miamissa – "Onnistunut ruokamatka alkaa jo kotoa"
  7. Keusote sai 6,2 miljoonaa euroa valtionapua palvelujen kehittämiseen
  8. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  9. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  10. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  11. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  12. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  13. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut
  14. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  15. Lidlin jakelukeskuksissa kierrätetään kaikki jäte – saivat auditoinnissa korkeimman kierrätysluokituksen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Valokuvaamo ja hieroja saman oven takaa – ystävykset tarvitsivat yrityksilleen tilat ja päätyivät yhteisiin: "Työskentelemme vuorotellen"
  2. Kylänpään uuden asuinalueen prameat hulevesijärjestelyt puhuttavat – alkuperäiset suunnitelmat muuttuivat hieman
  3. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  4. Nyt on oikea aika pakastaa mansikoita, sillä pääsatokausi on alkanut – Pieneen pakastimeen mansikat kannattaa pilkkoa
  5. Nurmijärven kunta osti ränsistyneen huoltoaseman Kirkonkylän keskustasta 170 000 eurolla
  6. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  7. Yleinen moka parvekelasien pesussa voi pilata koko lopputuloksen – Ammattilainen listasi 5 vältettävää virhettä
  8. Isoniitun koulun lähellä pyritään lisäämään liikenneturvallisuutta – urakan tarkoitus valmistua elokuussa
  9. USU: Näin paljon oluen, viinin ja väkevien hinta voi nousta – Alkoholiveron korotus syksyllä hallituksen käsittelyyn
  10. Ympäristötoimialalle hallinnon asiantuntija – vastaa mm. asioiden valmistelusta ja viestinnästä
  11. Mäntysalon koulun piha kokee muodonmuutoksen – tulossa uusi koriskenttä, pingispöytä, kuntoiluvälineitä...
  12. Lähes tuhat yritystä Keuken tuen piirissä – "Kriisineuvonta alkaa suuntautua myös bisneksien uudelleen suuntaamiseen”
  13. Keusote sai 6,2 miljoonaa euroa valtionapua palvelujen kehittämiseen
  14. Porvoonväylän kuolonkolarista lisätietoja – henkilöauton kuljettaja oli vasta 17-vuotias
  15. Lupiineja hävitetään Tiiran rannalta talkoilla – kaikki tervetulleita mukaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.