Kunta haluaa nopeuttaa Kiljavantien liittymän parantamista – suunnitteilla liikenneympyrä

Taina Joutsen

Kunta haluaa nopeuttaa Kiljavantien liittymän parantamista. Sitä on toivonut myös Kylänpään kauppakeskuskiinteistön omistaja. Omistajan toivoo, että liittymä olisi valmis, kun kauppakeskus ensi vuoden loppupuolella avautuu.

Alunperin hanke ajoittui vuosille 2020–21. Nyt rakennustyöt pyritään käynnistämään loppuvuonna 2018.

Kunta on juuri saanut ELY-keskukselta luvan suunnittelun aloittamiselle. Hankkeen rahoituksesta keskustellaan hankeinsinööri Juha Oksasen mukaan tammikuussa. Risteyksen parannustyöt tulevat kokonaisuudessaan kunnan maksettavaksi.

Oksanen arvelee hintalapuksi noin 1,5 miljoonaa euroa.

Risteykseen halutaan kiertoliittymä. Nykyinen kevyen liikenteen alikulku Kiljavantien liittymän eteläpuolella uusitaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.