Klaukkalantien parantamiseen tulossa 800 000 euroa rahaa – "Iloinen uutinen"

Kuvituskuva. Esko Artell

Riikka Jokinen

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on saanut mietintönsä valmiiksi vuoden 2018 talousarvioesityksestä. Valiokunta ehdottaa mietinnössään 11,8 miljoonan euron lisäystä pienehköihin, liikenneturvallisuutta ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä edistäviin hankkeisiin.

Kyseisten hankkeiden kustannusarviot vaihtelevat 200 000 eurosta miljoonaan euroon.

Yhdeksi kohteeksi on valikoitunut Klaukkalantien parantaminen Ropakkotien–Kiikkaistenkujan liittymässä Nurmijärvellä, johon kohdistetaan 800 000 euroa.

Kansanedustaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja Outi Mäkelä (kok.) on asiasta luonnollisesti iloinen.

– Nurmijärven kunta on joutunut ja joutuu investoimaan tiehankkeisiin suhteettoman suuria summia johtuen siitä, että valtion rahoitus Uudenmaan alueen tiehankkeisiin on niin pieni. Kuitenkin teiden toimivuus ja kattavuus ovat alueen kasvun ja MAL-sopimuksen tavoitteiden saavuttamisen edellytyksiä.

– Erityisesti Klaukkalan alueen liikenteelliset ongelmat ovat sitä tasoa, että ratkaisuja tarvitaan pikaisesti. Olen erityisen iloinen, että saimme tähän akuuttiin tarpeeseemme tukea, Mäkelä sanoo.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut