Helsingin suurmoskeijan tontinvarauksen käsittely viivästyy

Kuvituskuva. Lotta Åberg/Arkisto

toimitus

Hanasaareen kaavaillun moskeija- ja monitoimikeskuksen tontinvarausasia viivästyy aiemmin ilmoitetusta aikataulusta.

Asia tulee päätettäväksi aikaisintaan joulukuussa.

Asiaa käsittelee ensin Helsingin kaupunkiympäristölautakunta, joka tekee asiasta esityksen.

Tämän jälkeen kaupunginhallitus päättää, varaako Helsingin kaupunki tontin moskeija- ja monitoimikeskushankkeen suunnittelua varten.

Helsingin kaupunki sai hanketta varten 2015 tontinvaraushakemuksen Suomen Muslimiliitto ry:ltä, Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry:ltä ja Suomen Musliminaiset ry:ltä.

Hakemuksen mukaan hankkeen toteuttaja olisi uusi perustettava Oasis-säätiö.

Moskeijan ja monitoimikeskuksen tonttia koskevan päätösehdotuksen valmistelusta vastaa Helsingin kaupunkiympäristön toimiala.

Toimiala ei ota kantaa ehdotuksen sisältöön ennen sen valmistumista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kiljavantien onnettomuudella traaginen päätös – kuljettaja kuoli saamiinsa vammoihin
  2. Sääksjärven rantasaunojen vuokraus puhuttaa – kunnan saunat vuokrattiin yksittäiselle yhdistykselle
  3. Poliisilta lisätietoa Kiljavantien onnettomuudesta: auto ajoi mahdollisesti ylinopeutta
  4. Auto katon kautta ympäri – yksi henkilö loukkaantui vakavasti Kiljavantien onnettomuudessa
  5. Keusoten puhelinpalveluissa ruuhkaa – "Alkuhankaluuksilta ei ole vältytty"
  6. "Ajatellaan, että tehdään vain nopeasti joku pieni asia" – Joka vuosi tuhannet työntekijät loukkaantuvat pahasti pudottuaan työtehtävissä, ja siksi työsuojeluviranomainen herättelee alaa valvontahankkeella
  7. Nurmijärvelle hopeaa golfin SM-kisoista
  8. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  9. Älä tilaa siemeniä sokkona netistä – Eksoottinen siemen voi tulla yllättävän kalliksi eikä välttämättä koskaan edes päädy multaan asti
  10. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  11. Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen
  12. Kesäkirppikset alkoivat Rajamäellä – seuraava tapahtuma torstaina
  13. Pääkirjoitus: Keväästä jäi sittenkin positiivinen fiilis
  14. USU: Nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut korona-aikana – "Luvut ovat olleet todella hälyttäviä"
  15. Ruoka: Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.