Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lumiaurat palasivat taas tien päälle – "ylläpidettävää 500 kilometriä"

Ensilumi satoi sakeana Nurmijärven tie- ja katuverkolle viime viikolla.

Katukunnossapidosta vastaavan insinööri Petri Inkisen mukaan torstaiseen lumisateeseen varauduttiin jo edellisenä iltana.

– Kalusto pantiin kuntoon ja lähtövalmiiksi. Jokaisella kuljettajalla on oma alueensa hoidettavanaan, hän kertoo.

Kunnan hoitamaan katuhuoltoon on varattu kahden kuorma-auton, kahden tiehöylän ja kahden traktorikuormaajan kalusto.

Lumirallia pyörittää kuuden kuljettajan ja huoltomiehen rinki.

– Lisäksi meillä on parisenkymmentä urakoitsijaa joiden kanssa olemme tehneet niin yksityisteitä kuin kunnan katuja koskevia sopimuksia, Inkinen kertoo.

Kunta kantaa vastuuta Rajamäen ja Kirkonkylän taajamien katuverkosta. Samaan pakettiin kuuluvat myös Herunen, Röykkä ja Nukari.

Klaukkalassa auraustyöt on neuvoteltu yksityisen urakoitsijan kontolle. Vastuun kantaa syksyllä kilpailutuksen kautta tehtävään valittu Lemminkäinen Infra Oy.

Yleisten teiden kunnossapidosta vastaa puolestaan Ely-keskus.

– Tavoitteena on aurata erityisesti pääväylät ja -kadut, jotta työmatka- ja tavaraliikenteen kulku saadaan turvattua, katupäällikkö Anneli Nyyssönen linjaa.

Pääväylien jälkeen auran alle jäävät tonttikadut.

– Eniten meille tulee valituksia juuri tonttikatujen kunnossapidosta, Nyyssönen kertoo.

Hän muistuttaa, että ylläpidettävää katu- ja tieverkkoa on Nurmijärvellä yhteensä 500 kilometriä.

– Ihan joka paikkaan emme kuitenkaan samanaikaisesti ennätä.

Torstain lumimyräkkä ei Inkisen mukaan tullut yllätyksestä, mutta kiirettä piisasi silti senkin edestä.

– Ei tässä pahemmin ole sähköpostiin ehtinyt vastailemaan, Inkinen toteaa