Klaukkalan kuntoportaisiin haeskellaan Nurmijärvi-aiheisia täkyjä

Kuntoportaita suunnitellaan Tornimäen hiihtohissin vasemman puoleiselle rinnealueelle. Juha Salonen

Juha Salonen

Klaukkalan Torninmäkeen kaavailtujen kuntoportaiden alustavat suunnitelmat keräävät kiitosta.

Porrashanketta aktiivisesti ajanut klaukkalalainen Moona Roulamo pitää kunnan tekemiä suunnitelmia onnistuneina.

– Mielestäni kokonaisuus on todella hyvin ajateltu pysäköintipaikoista aina ylätasanteeseen saakka, suunnitelmiin viime viikolla lähemmin tutustunut Roulamo kommentoi.

Portaat sijoitetaan Roulamon mukaan Tornimäen eturinteeseen, hissilinjaston vasemmalle puolelle.

Kuntoportaisiin on alustavan suunnitelman perusteella tulossa yhteensä neljä levähdystasannetta.

Levähdystasanteille aiotaan myös sijoittaa penkit.

Harkinnassa on jokaisen levähdystasanteen varustaminen jollakin Nurmijärvi -aiheisella teemalla. Tässä yhteydessä on mainittu esimerkkinä kansalliskirjailija Aleksis Kivi, mutta tässä toivotaan laajapohjaista ja vapaata ideointia.

Portaiden askelluskorkeus on Roulamon mukaan 15 senttiä. Syvyyksiä on useampia rinteen jyrkkyydestä riippuen.

Portaiden yläpäähän on suunniteltu tasainen näköalapaikka, johon myös kaavaillaan muutamia kuntoilulaitteita.

– Kyse on mahdollisesti muutamasta ylävartalon ulkotreenilaitteesta, Roulamo kertoo.

Hän näkee kuntoportaiden parhaimmillaan edistävän taajaman elinvoimaa.

– Kuntoportaat voivat vetää kauempaakin väkeä, joka mahdollisesti tuo Klaukkalaan ostovoimaa ja lisää alueen elinvoimaa, hän sanoo.

– Kyseessä on todella hyvä liikuntamuoto joka soveltuu yhtä hyvin aikuisille, kuin lapsille ja vanhemmalle väelle, hän tiivistää.

Satojen askelmien porrashanke

Kuntoportaat rakennetaan Tornimäen eturinteeseen, hissilinjaston vasemmalle puolelle.

Portaita tarvitaan arviolta noin 800–900.

Portaisiin tulee 4 levähdystasannetta.

Askelluskorkeus on 15 senttiä, mutta portaiden syvyys voi vaihdella rinteen jyrkkyyden mukaan.

Portaiden turvallisuus varmistetaan muun muassa kaiderakentein ja valaistuksella.

Kuntoportaiden hinta pyörii noin 100 000 euron paikkeilla.

Portaiden toteuttamiselle pyritään hankkimaan myös sponsorirahaa.

Rakentaminen toteutetaan vuoden 2018 aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kiljavantien onnettomuudella traaginen päätös – kuljettaja kuoli saamiinsa vammoihin
  2. Sääksjärven rantasaunojen vuokraus puhuttaa – kunnan saunat vuokrattiin yksittäiselle yhdistykselle
  3. Poliisilta lisätietoa Kiljavantien onnettomuudesta: auto ajoi mahdollisesti ylinopeutta
  4. Auto katon kautta ympäri – yksi henkilö loukkaantui vakavasti Kiljavantien onnettomuudessa
  5. Keusoten puhelinpalveluissa ruuhkaa – "Alkuhankaluuksilta ei ole vältytty"
  6. "Ajatellaan, että tehdään vain nopeasti joku pieni asia" – Joka vuosi tuhannet työntekijät loukkaantuvat pahasti pudottuaan työtehtävissä, ja siksi työsuojeluviranomainen herättelee alaa valvontahankkeella
  7. Nurmijärvelle hopeaa golfin SM-kisoista
  8. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  9. Älä tilaa siemeniä sokkona netistä – Eksoottinen siemen voi tulla yllättävän kalliksi eikä välttämättä koskaan edes päädy multaan asti
  10. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  11. Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen
  12. Kesäkirppikset alkoivat Rajamäellä – seuraava tapahtuma torstaina
  13. Pääkirjoitus: Keväästä jäi sittenkin positiivinen fiilis
  14. USU: Nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut korona-aikana – "Luvut ovat olleet todella hälyttäviä"
  15. Ruoka: Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.