Kauppalehti: Vesikannut poistuvat Kotipizzoista – vesipullot ristiriidassa yrityksen linjan kanssa

Kotipizzan päätös on herättänyt ihmetystä. Kotipizza

toimitus

Kotipizza on poistamassa loppuvuoden aikana vesikannut kaikista ravintoloistaan. Tulevaisuudessa tarjolla on pullovettä. Kotipizzan viestintäpäällikkö Anna Rahikainen on perustellut syyksi ruokaturvallisuuden.

- Kotipizzoissa ei ole ollut ongelmia vesikannujen kanssa, mutta haluamme ennakoida kaikki mahdolliset riskit. Kun kannut ovat kollektiivisessa käytössä, esimerkiksi kolibakteeri ja salmonella voivat levitä sitä kautta, hän selventää Kauppalehdelle.

Ratkaisu on herättänyt hämmennystä, sillä Kotipizza on korostanut julkisuudessa vastuullisia valintoja. Kertakäyttöiset muovivesipullot eivät sovi tähän kuvaan.

Johtava tutkija Ilkka Miettinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta toteaa, että Suomessa vesikannujen kohdalla tarttumisvaara on tutkijan näkökulmasta olematon.

- Totta kai kannut täytyy putsata ja pestä, mutta niistä luopuminen kokonaan kuulostaa liioitellulta, Miettinen sanoo.

Rahikaisen mukaan yrittäjät voivat hankkia ravintolaansa linjastovesihanan. Ensimmäinen lasillinen maksaa 50 senttiä.

Lähde: Kauppalehti

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hotel Kiljava uudistuu vaudilla – tulossa jousiammuntaa ja monia muita aktiviteetteja
  2. Koronatestausmäärät nyt Keski-Uudellamaalla huipussaan – sote-pomo suosittelee maskin käyttöä tai turvavälejä
  3. Sähkönsiirtoa halvemmalla? Huijauksia liikkellä myös Nurmijärvellä
  4. Kunta myy Metsä-Tuomelasta tontin – suunnitteilla toimitilaa ja varastoaluetta
  5. Rotat yleistyneet taajamissa? – Nähty yleisten tilojen ympärillä Rajamäellä ja Klaukkalassa
  6. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Kaivohuoneen pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta
  7. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  8. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille
  9. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  10. Miten onnistuu kimppa-asuminen koronan aikana? Vuokranantajat tekivät listan seikoista, jotka on hyvä ottaa huomioon
  11. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  12. Raidejokerin rakentaminen tuo jälleen isoja liikennejärjestelyjä moneen paikkaan syksyn aikana
  13. Esteiden kärkinimet Klaukkalassa – kotiseura voitti Etelä-Suomen aluejoukkuemestaruuden
  14. Mielipide: Rajamäen tulevaisuus huolettaa
  15. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.