Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) sekä työministeri Tuula Haatainen (sd.) ovat mahdollisesti altistuneet koronavirukselle, tiedottaa valtioneuvosto.
Pekonen ja Haatainen jäävät tästä syystä omaehtoiseen koronakaranteeniin ja pääministeri Sanna Marinin (sd.) päätöksellä myös muu hallitus jää etätöihin ainakin loppuviikoksi.
Pekonen ja Haatainen ovat olleet tiistaina 5. toukokuuta samassa tilassa sellaisen henkilön kanssa, jolla nyt epäillään koronavirustartuntaa. Kyseinen henkilö on testattu tänään ja tulokset saadaan kahden päivän päästä.
Mahdollisesti altistuneet ministerit ovat olleet mukana Säätytalolla keskiviikkona käydyissä neuvotteluissa.
Neuvottelut on valtioneuvoston mukaan järjestetty eri tiloissa etäyhteydellä toisiinsa, mutta niiden ulkopuolella on ollut yksittäisiä kohtaamisia ministereiden välillä.
Valtioneuvosto jatkaa työskentelyään normaalisti etäyhteyksien avulla.
Eduskuntaa on tiedotteen mukaan informoitu tilanteesta.