Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

HS: Koronaan menehtynyt John Hartwall sai tartunnan omista juhlistaan

Maaliskuussa koronavirukseen menehtynyt yritysjohtaja John Herrick Hartwall sai kohtalokkaan tartunnan omista 75-vuotissyntymäpäiväjuhlistaan.

Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat.

Sipoolainen logistiikkavalmistaja K. Hartwall kertoi 25. maaliskuuta yhtiönsä pitkäaikaisen toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenen nukkuneen pois lyhyen, mutta aggressiivisen Covid-19 aiheuttaman sairauden jälkeen.

Helsingin Sanomien haastatteleman John Hartwallin pojan, Jerker Hartwallin mukaan syntymäpäivillä oli noin 70 vierasta, joista tartunnan sai noin joka kymmenes. Tartunnansaajia saattoi kuitenkin olla enemmän.

Myös K. Hartwallin nykyisenä toimitusjohtajana toimiva Jerker Hartwall itse sai koronavirustartunnan isänsä 75-vuotisjuhlista.

– Se tietenkin vähän kismittää, ettemme silloin ymmärtäneet tilanteen vakavuutta, Jerker Hartwall sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa.

Sipoossa oli torstaihin 7. toukokuuta mennessä todettu 60 laboratoriotestein vahvistettua koronavirustartuntaa. Asukasmäärään suhteutettuna Sipoon korkeat tartuntamäärät on jäljitetty juuri maaliskuun alussa pidettyihin juhliin.

Sipoon kunnanjohtaja Mikael Grannas vahvisti Sipoon Sanomien haastattelussa (SiSa 9.4.), että Sipoossa on selkeä lähde, joka on syynä korkeisiin tartuntamääriin.

Grannaksen mukaan kunta sai tietää tartuntojen lähteenä olleista juhlista muutama viikko tilaisuuden jälkeen.

Perjantaina 8. toukokuuta Sipoon kunta tiedotti, että sipoolaisessa hoivakodissa on tavattu e nsimmäinen koronatartunta asiakkaalla. Potilas on siirretty pandemiasairaanhoitoon.

Lue myös: Koronavirukseen menehtynyt John Hartwall teki paljon kotikuntansa hyväksi

Lue myös: Sipoolaisen K. Hartwallin entinen toimitusjohtaja on menehtynyt koronaan

Lue myös: Ensimmäinen koronatartunta sipoolaisessa hoivayksikössä

Lue myös: Vappuviikko toi Sipooseen uusia koronatartuntoja – vahvistettuja tapauksia on nyt lähes 60