Äänikuningatar Outi Mäkelä haluaa lisää työpaikkoja ja kaupallisia palveluja Nurmijärvelle

Outi Mäkelällä on hymy herkässä. Odotusten mukaisesti hän oli Nurmijärven äänikuningatar. Taina Joutsen

Taina Joutsen

– Musta tuntuu, että kokoomuksessa on nyt tosi hyvä fiilis ja uskon, että saamme hyvän tuloksen sekä valtakunnallisesti että Nurmijärvellä, sanoo ennakkoäänten perusteella Nurmijärven äänikuningattareksi nouseva Outi Mäkelä (kok.).

Hän kiiruhti Rajamäellä pidettäviin vaalivalvojaisiin kerättyään ensin vaalimainoksiaan pois eri puolilta kuntaa.

Mäkelä sai 582 ennakkoääntä, eikä kakkosena 287 ennakkoäänellä tuleva Matti Vanhanen (kesk.) näytä uhkaavan hänen kärkipaikkaansa.

Mäkelän ykkösasia tulevalla valtuustokaudella on työpaikkaomavaraisuus, joka hänen mukaansa pitäisi saada nousuun. Toinen tärkeä asia on kunnan kaupallisten palvelujen parantaminen.

– Ikäihmisten palvelut ovat myös tärkeä asia. Eläkeläiset muuttavat täältä pois, koska pelkäävät etteivät saa täällä tarvitsemaansa apua ja tukea. Kuitenkin olisi tärkeää, että isovanhemmat olisivat täällä tukemassa lastensa perheitä.

Mäkelän mielestä tärkeää on myös se, että soteuudistuksessa pidetään Nurmijärven puolta ja että valtuustossa on murrosvaiheessa väkeä, jolla on tässä asiassa kokemusta pidemmältä aikaväliltä.

Nurmijärven kokoomusväki viettää vaalivalvojaisiaan Rajamäen nuorisotilassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  2. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  3. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  4. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  5. Lasten ja nuorten Märkiön yöleirit perutaan – "Sydän murtuu lasten puolesta"
  6. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  7. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  8. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään
  9. Evan tutkimus: Enemmistön mielestä talouskriisi on yhtä tärkeä torjua kuin koronaviruksen leviäminenkin – Yrittäjät halukkaimpia tinkimään omista eduista yhteiseksi hyväksi
  10. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  11. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  12. EIT-huijauksen esitutkinta laajentui: Väärennettyjä papereita irakilaismiehen väitetystä kuolemasta toimitettiin oikeudelle jo Suomessa
  13. Ministeriö haluaa hankkia lisää suojavarusteita 100 miljoonalla – Hankinnalla pyritään turvaamaan myös kotimaista tuotantoa
  14. Karu luku Etlalta: Suomen BKT laskee tänä vuonna 8 prosenttia, hotelli- ja ravintola-alalla lähes kolmanneksen sukellus
  15. Lapset murehtivat perheidensä toimeentuloa ja huoltajiensa jaksamista, henkinen hyvinvointikin lujilla – Tuore selvitys kertoo karuja lukuja korona-ajasta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  2. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  3. Missä bussi menee? – Nurmijärven joukkoliikenteen bussien etenemistä voi nyt seurata karttapalvelusta
  4. Pääkirjoitus: Kuuluuko lähipalveluiden parantua lähinnä siellä, missä pidetään eniten meteliä?
  5. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  6. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  7. Nurmijärvi myy tai vuokraa 26 omakotitonttia Kylänpäästä – hakuaika alkaa pian
  8. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  9. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  10. Lasten ja nuorten Märkiön yöleirit perutaan – "Sydän murtuu lasten puolesta"
  11. Mielipide: Rajakaaren säilyttämistä harkittava
  12. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  13. Lepsämäntielle suunnitteilla neljät liikennevalot lisää – asukkaiden toivomia kiertoliittymiä ei tulossa
  14. Lapset murehtivat perheidensä toimeentuloa ja huoltajiensa jaksamista, henkinen hyvinvointikin lujilla – Tuore selvitys kertoo karuja lukuja korona-ajasta
  15. EIT-huijauksen esitutkinta laajentui: Väärennettyjä papereita irakilaismiehen väitetystä kuolemasta toimitettiin oikeudelle jo Suomessa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.