Yrityksiltä kehuja Nurmijärvelle yritysmyönteisyydestä – varraskebabin valmistajakin kiittelee

”Kai kunta tykkää, kun tontit saadaan myydyksi ja yritykset kasvavat”.

Timo Rantala järjesteli Deniss Ceylan Oy:n tavaralaituria maanantaina Ilvesvuoren yritysalueella Nurmijärvellä. Juha Salonen

Juha Salonen

Timo Rantala veivaa puulavoilla katettua pumppukärryä Deniss Ceylan Oy:n rahtilaiturilla.

Kahdeksan vuotta Nurmijärvellä toiminut lihanjalostusyritys on kotiutunut Ilvesvuoren yritysalueelle hyvin.

– Kulkuyhteydet ovat erittäin hyvät. Tonttimme on Hämeenlinnanväylän vieressä, aivan Kehä kolmosen tuntumassa, toimitusjohtaja Sami Koivuniemi kuvailee.

Nurmijärven kuntaa Koivuniemi pitää hyvänä yhteistyökumppanina.

– Kunta on suhtautunut joustavasti tarpeisiimme. Tontti saatiin aikoinaan järkevään hintaan ilman turhaa byrokratiaa, hän sanoo.

Kunta suhtautuu myös yhtiön laajennusaikeisiin realistisesti.

– Nurmijärvi ei vaadi ylisuurta laajennussuunnitelmaa vaan hyväksyy yrityksemme kannalta soveliaan mittakaavan, Koivuniemi kertoo.

Tarkoituksena on aloittaa laajennusosa jo kuluvan vuoden aikana.

– Kai kunta tykkää, kun tontit saadaan myydyksi ja yritykset kasvavat ja laajenevat, Koivuniemi arvelee.

Koivuniemen näkemyksen jakaa moni muukin kunnassa toimiva yrittäjä: Nurmijärvi on yritysten silmissä edelleen Uudenmaan vetovoimaisin kunta.

Kärkipaikka heltisi Elinkeinoelämän keskusliiton viime viikon torstaina julkistamassa kunta-rankingissa.

Aivan Nurmijärven kannassa puhaltavat Uudenmaan kunnista Kerava, Hyvinkää ja Järvenpää.

Valtakunnallisessa vertailussa Nurmijärvi säilytti kolmannen sijansa Kaarinan ja Liedon jälkeen.

–Ei tämä ihan puun takaa tullut, sillä kaksi vuotta sitten olimme samalla sijalla. Myös yrityksiltä on viime aikoina tullut positiivisia signaaleja, kunnan elinkeinojohtaja Seppo Pietarinen kertoo.

Pietarinen painottaa, että kunnan tarjoaman perusviestin tulee vastata todellisuutta.

– Tuotteen on oltava kunnossa. Meillä on yrityksiä kiinnostavaa tarjontaa tällä hetkellä ja myös tulevaisuudessa, hän sanoo.

Eräänä merkittävänä menestystekijänä hän pitää keskikokoisten kuntien suhteellisen herkkää reaktiokykyä.

– Kehyskunnat ja ylipäätään keskikokoiset kunnat ovat ketteriä ja nopeita päätöksenteossa. Esimerkiksi Nurmijärvellä yrittäjille tarjotaan palvelut yhdeltä luukulta, hän sanoo.

– Meillä asiakkuuksien hoito on vastuutettu elinkeinotoimelle. Työnjako on selvä eikä asiakas joudu asioimaan monella luukulla, Pietarinen kuvailee.

Samalla tähdätään tulevaisuuteen. Ilvesvuoren yritysalueen vetovoima alkaa olla ulosmitattu, sillä alueen tontit on pian jaettu.

Pietarisen mukaan Ilvesvuoren yritysaluetta tullaan lähitulevaisuudessa merkittävästi laajentamaan.

– Alue laajenee Myllykukon pohjoispuolelle. Ensimmäiset tontit alkavat olla muutaman vuoden sisällä kunnossa, hän sanoo.

Uuden alueen avaaminen edellyttää kuitenkin merkittäviä maanparannus- ja pohjustustöitä. Kohteen mittavat korkeuserot asettavat omat vaatimuksensa.

– Alueen korkeuseroja tasataan louhimalla ja täyttämällä. Tontit tasataan tiettyyn korkoon ja niitä rakennetaan kaikkiaan noin 65 hehtaarin edestä, Pietarinen arvioi.

Alueen jalostaminen vaatii kolmesta viiteen vuotta.

– Paljon riippuu kunnallistekniikan ja tieverkon aikatauluista. Yhteyksien avaaminen pohjoiseen edellyttää tieverkoston ja kunnallistekniikan ulottamista tonteille asti, Pietarinen täsmentää.

Kunnat yritysten puntarissa

Kuntaranking-tutkimuksessa selvitettiin, miten vetovoimaisia Suomen eri alueet ovat yritystoiminnan kannalta.

Kuntaranking-kyselyyn vastasi joulu-tammikuussa yhteensä 2 206 yritysjohtajaa eri puolilta Suomea.

Vastaajat edustavat suomalaisia työnantajayrityksiä, joita maassamme on vajaat 90 000.

Nurmijärvi uusi kolmannen sijansa EK:n kansallisessa kunta-rankingissa.

Vuonna 2015 kolmen yritysmyönteisimmän kunnan järjestys oli sama kuin nyt.

Ykkösenä oli Kaarina, toisena Lieto ja kolmantena Nurmijärvi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  2. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  3. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  4. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  5. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  11. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  12. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  13. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  14. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  15. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  2. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  3. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  4. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  5. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  6. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  7. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  8. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  9. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  10. Pääkirjoitus: Kuuluuko lähipalveluiden parantua lähinnä siellä, missä pidetään eniten meteliä?
  11. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  12. Missä bussi menee? – Nurmijärven joukkoliikenteen bussien etenemistä voi nyt seurata karttapalvelusta
  13. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  14. Nurmijärvi myy tai vuokraa 26 omakotitonttia Kylänpäästä – hakuaika alkaa pian
  15. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.