Korson ja Tuusulan susihavaintoja ei vahvistettu

Sosiaalisessa mediassa on liikkunut keskiviikkona huhuja, joiden mukaan Nurmijärven naapurikunnista niin Tuusulassa kuin Vantaalla olisi tehty tänään susihavaintoja.

Kumpaakaan näistä ei ole kuitenkin voitu vahvistaa.

Tuusulan riistanhoitoyhdistykseen kuuluva Veikko Seuna kertoo, että hän ei ole saanut asiasta minkäänlaista ilmoitusta. Muillekaan yhdistyksen jäsenille ei susihavainnosta ole ilmoitettu tietoja.

– Sudesta ei ole havaintoja eikä ilmoituksia edes lähialueilta, Seuna vahvistaa.

Ilveshavaintoja Tuusulan Paijalassa on hänen mukaansa tehty, mutta susista ei ole näkynyt jälkiäkään.

– En voi sanoa, että tieto sudesta ei pidä paikkaansa, mutta todeksi sitä ei ole voitu varmentaa, hän painottaa.

Vantaalla Korson Vallinojalta tullut susihavainto on sekin jäänyt ainakin toistaiseksi vahvistamatta.

Korson Vallinojalla asuva mies teki tiistaina iltapäivällä havainnon sudelta näyttävästä eläimestä. Hän näki eläimen kotinsa ikkunasta.

Valokuvaa hän ei ehtinyt eläimestä ottaa, mutta jäljet jäivät lumeen.

Vantaan Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Martti Palokas kävi keskiviikkona paikalla tutkimassa jälkiä.

–  Olihan ne suurikokoisen koiraeläimen jäljet, vaikea sen paremmin sanoa, Palokas kertoo.

Hänen mukaansa sataprosenttisella varmuudella ei voi sanoa, oliko kyseessä susi.

– On kuitenkin täysin mahdollista, että kyseessä oli susi. Kuulin myös, että Tuusulan kirkolla olisi nähty susi. Siitähän ei ole Korsoon matkaa kuin viisi kuusi kilometriä.

Palokkaan mukaan reviiriä itselleen etsivä nuori susi voi liikkua vuorokaudessa pitkiäkin matkoja.

Maanantaina tehtiin susihavainto myös Vantaan Syväojalla Nurmijärven rajalla.

Havainto varmistettiin jo aiemmin oikeaksi, kyseessä oli susi.

Aiemmin Palokas epäili, josko sama susi olisi kulkenut Syväojalta Korsoon. Keskiviikkona varmistui, ettei näin voi olla.

– Kävin katsomassa molemmat jäljet. Syväojalla oli selvästi suuremmat jäljet, melkein tuplakokoiset Korsoon verrattuna, Palokas toteaa.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut