Kirkonkylän S-market saa uuden ilmeen – "Vastaa kustannustasoltaan lähes uuden marketin rakentamista"

Kauppa: Kirkonkylän S-marketin remontti valmistuu toukokuussa. Rajamäellä uudistetaan 2021.

HOK aloitti S-markettien uudistamisen Tuusulasta. Ensimmäinen uuden konseptin S-market avattiin Hyrylässä alkuvuodesta. Kimmo Nikula (oik.) esitteli ensimmäistä uuden konseptin kauppaa marketpäällikkö Satu Tammisen kanssa. Arkisto / Anton Soinne

Riikka Laine

Nurmijärven Kirkonkylän S-marketissa urakoidaan parasta aikaa uutta ilmettä kaupalle.

Remontti alkoi kaupassa huhtikuun lopussa ja valmistuu toukokuun loppuun mennessä.

S-marketin toimialajohtaja Kimmo Nikula HOK-Elannosta kertoo, että myymälä on avoinna koko remontin ajan.

– Yksittäisiä alueita joudumme ajoittain rajaamaan remontin etenemisen tahdissa, Nikula kertoo.

Koronatilanne ei vaikuta HOK:n suunnitelmiin Kirkonkylässä liiemmin, vaikka remontin järjestelyissä tilanne on toki jouduttu huomioimaan.

Nikulan mukaan myymälä uudistuu remontissa perusteellisesti.

– Modernisoimme myymälämiljöön ja ostoympäristön. Parannamme monella tapaa tarjoomaa ja valikoimaa. Myymälästä löytyy jatkossa mm. Fazerin jauholeipomo.

Myös kaupan ympäristöystävällisyys kasvaa remontin myötä selkeästi, sillä teknisen perusparannuksen lisäksi muun muassa kylmäkalusteet uusitaan. Uudet kylmäkalusteet käyttävät kylmäaineenaan ympäristöystävällistä hiilidioksidia.

– Osuustoiminnallisena yrityksenä olemme asiakasta varten ja kuuntelemme tarkasti mitä paikalliset asukkaat odottavat omalta ruokakaupaltaan. Uskomme, että pystymme remontin jälkeen palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin, Nikula sanoo.

Nikula ei avaa remontin tarkkaa kustannusarviota, mutta hän myöntää, että investointi on HOK:lle merkittävä.

– Tämä vastaa kustannustasoltaan lähes uuden marketin rakentamista.

Samallla Nikula kertoo, että HOK on tekemässä vastaavia remontteja myös lähikunnissa. Suunnitelmissa on uudistaa HOK-Elannon S-marketit seuraavan kahden vuoden aikana.

Nurmijärvellä seuraava remontoitava S-market on Rajamäen S-market, joka uudistetaan ensi vuonna.

Lisäksi HOK on rakentamassa Klaukkalaan kokonaan uutta S-markettia, jonka pitäisi tämän hetken tiedon mukaan valmistua niin ikään vuoden 2021 aikana.

Viivästyykö Klaukkalan uusi S-market? Korona tuonut HOK-Elannolle lisäkysymyksiä mietittäväksi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.