Lapset teeskentelevät kannabiksen käyttöä nurmikkopusseilla

Nuoria on viety hoitoon kannabispsykoosissa.

Kuvituskuva. United States Fish and Wildlife Service

Jaana Viskari

Vanhempi konstaapeli Tiina Kuosa Itä-Uudenmaan poliisista kertoo, että nuorten oireilun ja rikoskierteen taustalla on yhä useammin kannabis. Aine on nuorten suosiossa jopa siinä määrin, että sen käyttöä teeskennellään laittamalla pussiin nurmikkoa tai erilaisia mausteita.

–Aika ajoin tulee esille leikki, että on laitettu jotain muuta vihreätä, rakenteeltaan kannabiksen kaltaista tuotetta pusseihin ja annettu ymmärtää sen olevan kannabista. Syitä voi olla monia, miksi nuoret näin toimivat.

Kannabista ei Kuosan mukaan mielletä huumeeksi.

–Kannabis on huume siinä missä esimerkiksi piri eli amfetamiinikin, ja pössyttelijä on narkki siinä missä muidenkin huumeiden käyttäjä.

Kannabiksessa on runsaasti tajuntaan vaikuttavia ainesosia, ja sen käyttö voi johtaa kannabispsykoosiin varsinkin kokemattomilla käyttäjillä tai runsaina annoksia, etenkin syötynä. Sekavuuteen liittyy tajunnan hämärtyminen, itsensä vieraaksi tunteminen ja motorinen epävarmuus. Tilaan voivat liittyä myös muistamattomuus, näkö- ja kuuloharhat ja joskus väkivaltainen tai outo käytös.

–Kannabispsykoosissa edessä on hoitoon vienti. Poliisi on ollut turvaamassa ambulanssikuljetuksia Kellokoskelle.

Kuosan mukaan kannabis on varsin yleinen päihde, myös Nurmijärvellä.

–Kannabiksen saaminen on helppoa ja hinta on halpa. Aineen käyttäjiä jää kiinni valvonnan yhteydessä.

Liikenteessä jää Kuosan mukaan ylipäätään kiinni yhä useampi, joka ajaa huumausaineen vaikutuksen alaisena. Rasvaliukoisena huumeena kannabis varastoituu elimistöön.

–Niin kauan kuin elimistössä on huumausaineita, ei ole ajokuntoinen. Kannabiksen rasvaliukoisuuden ja käyttökertojen sekä -määrien takia ei voi olla täysin varma, koska elimistö on puhdas. Rattijuopumus ja huumausaineen käyttörikos voivat tulla yllätyksenä, vaikka pössyttelystä olisi jo jokin aika kulunut.

Poliisi kiertää kouluissa puhumassa kannabiksen vaaroista. Kuosa painottaa, että vanhempien tulee olla täysin kartalla siitä, mitä ja kenen kanssa oma lapsi puuhailee.

–Vanhemmat soittavat ja kertovat epäilyitään hakien apua ja ohjeistusta, jos lapsen käytöksessä tapahtuu yhtäkkinen muutos: kaveriporukka vaihtuu täysin tai tulee vain tunne, ettei kaikki ole nyt kohdallaan. Tietoa kannattaa hakea hyvinkin varhaisessa vaiheessa, ei se yleensä katselemalla parane. Olen turhan usein kuullut vanhempien sanovan, että olisi pitänyt luottaa itseensä, ja ottaa asia aiemmin esille.

Mitä laki sanoo?

Rikoslain mukaan Suomessa on kielletty kaikenlaisten huumeiden ja käyttövälineiden hallussapito, käyttö, ostaminen ja välittäminen.

Jos poliisilla on rikosilmoitus edellä mainituista rikoksista, poliisilla on oikeus tehdä kotietsintä epäillyn käyttämiin tiloihin, ajoneuvoon ja säilytyslokeroihin. Epäilty saadaan rekisteröidä poliisin tuntomerkkirekisteriin. Poliisi saa myös takavarikoida henkilön käytössä olevat tietokoneet ja mobiililaitteet.

Alle 18-vuotiaista epäillyistä tehdään lastensuojeluilmoitus ja hoitoon ohjaus.

Huumemerkinnät vaikuttavat opiskelu-, työ- ja armeijapaikkojen saantiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  2. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  3. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  4. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  5. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  11. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  12. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  13. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  14. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  15. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  2. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  3. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  4. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  5. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  6. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  7. OP Uusimaalle uusi toimitusjohtaja – pankki haluaa olla johtava toimialueellaan
  8. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  9. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  10. Pääkirjoitus: Kuuluuko lähipalveluiden parantua lähinnä siellä, missä pidetään eniten meteliä?
  11. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  12. Missä bussi menee? – Nurmijärven joukkoliikenteen bussien etenemistä voi nyt seurata karttapalvelusta
  13. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  14. Nurmijärvi myy tai vuokraa 26 omakotitonttia Kylänpäästä – hakuaika alkaa pian
  15. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.