Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

USU: Koronatesteihin edelleen vaikea päästä, yritysten työntekijöitä jopa käännytetty pois

Julkisessa terveydenhuollossa on edelleen hankaluuksia koronatesteihin pääsyssä.

Joissakin kunnissa yritysten työntekijöitä yritetään jopa käännyttää pois julkisen puolen testauksesta.

Asia selviää Uutissuomalaisen kyselystä 20:lle työntekijämäärältään suurimmalle yritykselle Suomessa.

Lassila & Tikanojan viestintä kertoo, että eri puolilla Suomea tuntuu olevan isojakin eroja – myös päiväkohtaisia – siinä, kuinka helposti testeihin pääsee.

Attendon viestintäpäällikkö Ilona Sammaljärvi muistuttaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen linjauksesta, jonka mukaan kaikkien tulisi päästä testeihin julkiselle puolelle, myös vähäoireisina.

– Valitettavasti joissain kunnissa työntekijöitämme edelleen yritetään käännyttää pois julkisen puolen testauksesta, Sammaljärvi sanoo USU:lle.

Testausten määrä vaihtelee suuresti yrityksittäin. Valmet Automotiven henkilöstöjohtajan Tomi Salon mukaan testejä ei ole vielä tarvinnut tehdä, mutta testiin pääsee tarvittaessa hyvin nopeasti.

Keskon työntekijöistä on puolestaan testattu jo satoja ja henkilöstölle on tarjottu koronavirustestejä huhtikuun alusta lähtien.

Nokian viestinnän mukaan työterveyshuollon testi on tarkoitettu lähinnä niille, joiden on oltava työpaikalla. Etätöiden tekijät ohjataan julkiselle puolelle.

Valiolta kiitellään, että testiin on päässyt nopeimmillaan samana päivänä, useimmiten viimeistään 1–3 päivässä.

Finnairin viestinnästä kerrotaan USU:lle, että testiin oli aluksi vaikea päästä.

– Nyt työterveyshuollon kokemuksen mukaan testiin pääsee helposti, varsinkin yksityissektorilla.

Uutissuomalainen kysyi yrityksiltä muun muassa ketä testataan ja missä, kuka testin maksaa, ja ollaanko testaukseen pääsyyn ja sen nopeuteen tyytyväisiä.

Vastanneista yrityksistä seitsemässä työntekijät käyvät koronatestissä pääosin yksityisessä terveydenhuollossa ja kahdessa julkisessa terveydenhuollossa. Muissa yrityksissä käytäntö vaihtelee.

Julkisella puolella koronatestaus on ilmainen, ja yksityisellä se maksaa noin 200 euroa. Yritykset kertovat pääsääntöisesti maksavansa työntekijöidensä testauksen.