Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Väkivallan uhrit välttelevät lääkäriä – pelkäävät kuormittavansa terveydenhuoltoa

Rikosuhripäivystys 116 006 -puhelinpalvelun aukioloaikoja on laajennettu huhtikuun alussa. Kevään aikana etäpalveluiden tarve on koronatilanteen johdosta kasvanut. Kun 1. huhtikuuta–15. toukokuuta 2019 puhelimeen tuli 260 soittoa, vuonna 2020 soittoja tuli vastaavana ajanjaksona 480, kerrotaan Rikosuhripäivystyksen tiedotteessa.

Koronakriisin vaikutukset nousevat esille jonkin verran puhelinpalvelussa, mutta esimerkiksi perheväkivaltatilanteesta on vaikea saada kokonaiskäsitystä. Perheiden vaikeat tilanteet ja huoli pitkittyneistä rikosprosesseista sekä ylipäätään epävarmuus ja huoli tulevaisuudesta näkyvät Rikosuhripäivystyksen asiakkaiden yhteydenotoissa.

– Pelkona on, että perheväkivalta on lisääntynyt, mutta ihmiset eivät uskalla hakea apua tai eivät halua kuormittaa järjestelmiä. Jotkut asiakkaat ovat esimerkiksi kertoneet, etteivät ole menneet lääkäriin rikoksen jälkeen, koska eivät halua kuormittaa terveydenhuoltoa tai saada koronatartuntaa. Oikeusturvan toteutumisen kannalta on tärkeää, että ihmiset hakevat apua ja kysyvät neuvoja, kertoo Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja Leena-Kaisa Åberg tiedotteessa.

Rikosuhripäivystys aloittaa 19. toukokuuta digikampanjan Rikosuhripäivystys 116 006 -puhelinpalvelun mainostamiseksi ja korostaen sitä, apua saa ja pitää hakea poikkeustilan aikanakin, matalalla kynnyksellä.

Palvelussa rikoksen uhri voi keskustella henkilön kanssa, joka ymmärtää mitä rikoksen kohteeksi joutuminen voi merkitä. Puhelimessa vastaavat ammattilaiset ja koulutetut vapaaehtoiset eri puolilla Suomea. Soittaminen on maksutonta ja puhelimeen voi soittaa myös nimettömänä. Puhelinpalvelu päivystää nyt joka arkipäivä suomeksi kello 9–20 ja ruotsiksi kello 12–14.

116 006 on yleiseurooppalainen rikoksen uhrien tukinumero. Se on käytössä 13 EU-maassa.