Kuntaliiton selvitys: Vieraskielistä väestöä on 20 vuoden päästä yli tuplasti nykyiseen verrattuna

Suuri osa vieraskielisestä väestöstä sijoittuu pääkaupunkiseudulle. Ville Mäkilä

Minna Harmaala

Vieraskielisen väestön määrä yli kaksinkertaistuu Suomessa vuoteen 2040 mennessä, jos maahanmuutto pysyy vähintään nykyisellä tasolla. Tieto selviää Kuntaliiton teettämästä selvityksestä, jonka teki Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI.

Kasvua selittävät etenkin muuttovoitto ulkomailta sekä vieraskielisen väestön nuori ikärakenne.

– Vieraskielisen väestömäärän kasvu on keskittynyt voimakkaasti suurimmille kaupunkiseuduille. Pääkaupunkiseudulla asuu jo nyt noin 205 500 vieraskielistä eli yhtä paljon kuin Oulussa oli asukkaita vuonna 2019. Sekä kaupungistuminen että maahanmuutto ovat ilmiöitä, jotka vain vahvistuvat tulevaisuudessa, ennakoi tiedotteessa yhteysjohtaja José Valanta Kuntaliitosta.

Selvityksen mukaan nykyisellä vieraskielisten maahanmuuton tasolla vieraskielisiä on vuoteen 2040 mennessä noin 476 000 henkeä enemmän kuin nyt eli kasvua olisi 120 prosenttia. Jos maahanmuutto puolestaan kasvaa vuosittain 25 000 hengellä, vieraskielisiä on vuoteen 2040 mennessä 575 000 henkeä eli runsaat 146 prosenttia enemmän kuin nyt.

Molempien skenaarioiden mukaan vieraskielisistä noin neljä viidestä asuu 20 vuoden kuluttua yli 50 000 asukkaan kaupungeissa.

Pääkaupunkiseudulla vieraskielisten määrä kasvaa noin 265 000 hengellä.

– Pääkaupunkiseudun, Turun ja Tampereen kasvua selittää myös vieraskielisten maan sisäinen muuttoliike, joka kohdistuu voimakkaasti ensisijaisesti pääkaupunkiseudulle sekä toissijaisesti Turkuun ja Tampereelle, kertoo tiedotteessa selvityksen vastuuhenkilö, MDI:n johtava asiantuntija Timo Aro.

Vieraskielisen väestöosuuden voimakas kasvu muuttaa merkittävästi Suomen väestörakennetta.

– Vieraskielisten määrä on nelinkertaistunut vuosien 2000 ja 2019 välisenä aikana. Kotimaista kieltä puhuvien määrä kääntyi ensimmäisen kerran laskuun vuonna 2014, minkä jälkeen koko maan väestönkasvu on perustunut vain ja ainoastaan maahanmuuttoon. Vieraskielisten määrä ylitti ruotsinkielisten määrän samana vuonna, kertoo Aro tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.