Poliisi: Valtiovarainministeriön virkamiehet eivät syyllistyneet rikokseen lainvalmistelussa

Kuvituskuva. Niina Villman/Arkisto

Minna Harmaala

Poliisi on saanut valmiiksi esiselvityksen siitä, ovatko valtiovarainministeriön viranhaltijat syyllistyneet lainvalmistelussaan rikokseen alkuvuodesta 2019. Poliisi aloitti esiselvityksen sen jälkeen, kun sivullinen henkilö oli tehnyt asiasta tutkintapyynnön sanomalehtiartikkelin tietojen perusteella.

‒ Asiassa ei ole syytä epäillä virka- tai muutakaan rikosta valtiovarainministeriön virkamiesten osalta, toteaa poliisin tiedotteessa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Teemu Jokinen Helsingin poliisilaitokselta.

Asiaan liittyy Jokisen mukaan myös ministerin toiminta asiassa, mutta poliisi ei voi lain mukaan päättää ministeriä koskevan esitutkinnan aloittamisesta tai edes itsenäisesti arvioida asiaa.

Helsingin Sanomien mukaan kyse on maakunta- ja sote-lakien valmistelusta. Lehden näkemissä sähköpostiviesteissä valtiovarainministeriön viranhaltijat pohtivat, huomaako eduskunta lakiesitykseen jääneitä puutteita, joissa oli kyse sadoista miljoonista euroista.

Poliisi sai esiselvityksenä asiakirja-aineiston oikeuskanslerinvirastosta ja valtiovarainministeriöstä. Asiakirja-aineisto on poliisin mukaan kattava ja siitä saa seikkaperäisen kuvan asiasta.

Esiselvityksen perusteella poliisi ei näe edes alustavia syitä epäillä, että valtiovarainministeriön virkamiehet olisivat rikkoneet viranhoidossaan säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa.

‒ Asiassa on kysymys parlamentaarisen kontrollin toteutumisesta suhteessa hallitusvaltaan ja tämän toiminnan asianmukaisuuden ja eduskunnan täysimääräisen tiedonsaantioikeuden toteutumisen arvioinnista. Tällaisen kysymyksen arviointi ei kuulu poliisin tehtäviin, Jokinen kommentoi tiedotteessa.

Lue lisää: Poliisi esiselvittää valtiovarainministeriön virkamiehistä tehtyä tutkintapyyntöä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  2. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  3. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  4. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  5. Lasten ja nuorten Märkiön yöleirit perutaan – "Sydän murtuu lasten puolesta"
  6. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään
  7. Evan tutkimus: Enemmistön mielestä talouskriisi on yhtä tärkeä torjua kuin koronaviruksen leviäminenkin – Yrittäjät halukkaimpia tinkimään omista eduista yhteiseksi hyväksi
  8. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  9. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  10. EIT-huijauksen esitutkinta laajentui: Väärennettyjä papereita irakilaismiehen väitetystä kuolemasta toimitettiin oikeudelle jo Suomessa
  11. Ministeriö haluaa hankkia lisää suojavarusteita 100 miljoonalla – Hankinnalla pyritään turvaamaan myös kotimaista tuotantoa
  12. Karu luku Etlalta: Suomen BKT laskee tänä vuonna 8 prosenttia, hotelli- ja ravintola-alalla lähes kolmanneksen sukellus
  13. Lapset murehtivat perheidensä toimeentuloa ja huoltajiensa jaksamista, henkinen hyvinvointikin lujilla – Tuore selvitys kertoo karuja lukuja korona-ajasta
  14. Helsingin poliisin laaja ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinta laajentunut lisää – STT: kyseessä Veijo Baltzarin tapaus
  15. Kysely: Korona sai suomalaiset tukiostoksille verkkoon

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  2. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  3. Missä bussi menee? – Nurmijärven joukkoliikenteen bussien etenemistä voi nyt seurata karttapalvelusta
  4. Pääkirjoitus: Kuuluuko lähipalveluiden parantua lähinnä siellä, missä pidetään eniten meteliä?
  5. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  6. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  7. Nurmijärvi myy tai vuokraa 26 omakotitonttia Kylänpäästä – hakuaika alkaa pian
  8. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  9. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  10. Lasten ja nuorten Märkiön yöleirit perutaan – "Sydän murtuu lasten puolesta"
  11. Mielipide: Rajakaaren säilyttämistä harkittava
  12. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  13. Lepsämäntielle suunnitteilla neljät liikennevalot lisää – asukkaiden toivomia kiertoliittymiä ei tulossa
  14. Lapset murehtivat perheidensä toimeentuloa ja huoltajiensa jaksamista, henkinen hyvinvointikin lujilla – Tuore selvitys kertoo karuja lukuja korona-ajasta
  15. EIT-huijauksen esitutkinta laajentui: Väärennettyjä papereita irakilaismiehen väitetystä kuolemasta toimitettiin oikeudelle jo Suomessa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.