Hallitus esittää: Työttömälle mahdollisuus tienata nykyistä enemmän ennen kuin alkaa menettää tukea

Liikkuvuusavustuksen työmatkaedellytyksen lyhentämisellä pyritään helpottamaan esimerkiksi maa- ja puutarhatilojen kausityöhön työllistymistä. Kuvituskuva. Merja Turunen/Arkisto

Minna Harmaala

Hallitus esittää, että työttömyysetuuden suojaosaa korotettaisiin väliaikaisesti koronavirustilanteen vuoksi. Myös liikkuvuusavustuksen työmatkaedellytystäkin lyhennettäisiin niin ikään väliaikaisesti.

Työttömyysetuuden suojaosaa korotettaisiin nykyisestä 300 eurosta 500 euroon. Suojaosa on rahasumma, jonka työtön voi ansaita ilman että se vaikuttaa työttömyysetuuden suuruuteen. Tarkoituksena on sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteen mukaan parantaa työttömien taloudellista turvaa osa-aikatyössä tai lyhytkestoisessa työssä tilanteessa, jossa kokoaikatyötä ei välttämättä ole vielä tarjolla.

Liikkuvuusavustusta puolestaan voitaisiin väliaikaisesti maksaa kokoaikatyöhön, jos henkilön päivittäisen työhön liittyvän matkan kesto työn alkaessa ylittää kaksi tuntia nykyisen kolmen tunnin sijaan. Liikkuvuusavustusta voitaisiin maksaa myös, jos ihminen muuttaa vastaavalta etäisyydeltä työn takia.

Muutoksella tuetaan alueellista liikkuvuutta kokoaikatyöhön työllistyttäessä. Muutos koskee esimerkiksi maa- ja puutarhatiloilla tehtävää kausityötä, mutta myös muuta kokoaikatyötä.

Lakimuutokset tulisivat voimaan mahdollisimman pian ja olisivat voimassa lokakuun loppuun saakka.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  2. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  3. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  4. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  5. Lasten ja nuorten Märkiön yöleirit perutaan – "Sydän murtuu lasten puolesta"
  6. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  7. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  8. Mielipide: Keusoten jäljet pelottavat
  9. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään
  10. Evan tutkimus: Enemmistön mielestä talouskriisi on yhtä tärkeä torjua kuin koronaviruksen leviäminenkin – Yrittäjät halukkaimpia tinkimään omista eduista yhteiseksi hyväksi
  11. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  12. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  13. EIT-huijauksen esitutkinta laajentui: Väärennettyjä papereita irakilaismiehen väitetystä kuolemasta toimitettiin oikeudelle jo Suomessa
  14. Ministeriö haluaa hankkia lisää suojavarusteita 100 miljoonalla – Hankinnalla pyritään turvaamaan myös kotimaista tuotantoa
  15. Karu luku Etlalta: Suomen BKT laskee tänä vuonna 8 prosenttia, hotelli- ja ravintola-alalla lähes kolmanneksen sukellus

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Ely päällystää yhdeksän tietä Nurmijärvellä – nämä kohteet saavat uutta pintaa
  2. 16 uutta koronatartuntaa viikossa Keusoten alueella – kuusi näistä Nurmijärvellä
  3. Missä bussi menee? – Nurmijärven joukkoliikenteen bussien etenemistä voi nyt seurata karttapalvelusta
  4. Nurmijärven nuorisotiloissa järjestetään kesätoimintaa – kaikille avointa ja maksutonta
  5. Pääkirjoitus: Kuuluuko lähipalveluiden parantua lähinnä siellä, missä pidetään eniten meteliä?
  6. Yli 400-vuotinen perinne katkeaa – kirkonkirjojen pito siirtyy Nurmijärveltä Vantaalle
  7. Nurmijärvi myy tai vuokraa 26 omakotitonttia Kylänpäästä – hakuaika alkaa pian
  8. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  9. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  10. Lasten ja nuorten Märkiön yöleirit perutaan – "Sydän murtuu lasten puolesta"
  11. Mielipide: Rajakaaren säilyttämistä harkittava
  12. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  13. Lepsämäntielle suunnitteilla neljät liikennevalot lisää – asukkaiden toivomia kiertoliittymiä ei tulossa
  14. Lapset murehtivat perheidensä toimeentuloa ja huoltajiensa jaksamista, henkinen hyvinvointikin lujilla – Tuore selvitys kertoo karuja lukuja korona-ajasta
  15. EIT-huijauksen esitutkinta laajentui: Väärennettyjä papereita irakilaismiehen väitetystä kuolemasta toimitettiin oikeudelle jo Suomessa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.