Kesän rippileirit toteutuvat Nurmijärvellä – vain muutama leiri peruttu

Nurmijärven seurakunnan kirkkoherra Ari Tuhkanen Olli-Pekka Lehtinen

Riikka Jokinen

Nurmijärven seurakunta pitää kesän rippikoululeirit.

Kirkkoherra Ari Tuhkanen kertoo, että rippikoululeirit pyörähtävät käyntiin heti kesäkuun alussa.

Leireillä otetaan huomioon muun muassa valtioneuvoston asettama 50 henkilön kokoontumisrajoitus sekä tehdään erityisjärjestelyjä liittyen osallistujien turvallisuuteen ja terveyteen.

Valtaosa rippikoululeireistä pidetään Sääksin leiri- ja kurssikeskuksessa.

– Pyrimme ottamaan turvallisuusasiat tarkasti huomioon. Tämän takia olemme joutuneet perumaan muutaman rippileirin, jotka oli tarkoitus pitää pienemmissä leirikeskuksissa, Tuhkanen kertoo.

Tilojen ja miljöön haasteiden takia on peruttu Sammatissa sijaitsevan Elämännokan kolme rippikoululeiriä, Helsingissä sijaitsevan Suomenlinnan rippikoululeiri sekä Kroatian rippikoululeiri. Lisäksi jo keväällä peruttiin yksi rippikoululeiri. Leirien peruuntuminen koskettaa noin 100 rippikoululaista.

Näiden tilalla toteutetaan muutama uusi rippikoululeiri Sääksin leiri- ja kurssikeskuksessa jo suunniteltujen leirien lisäksi. Lisäksi Kroatian rippikoululeiri pyritään toteuttamaan ensi vuonna nyt ilmoittautuneille nuorille.

– Myös päivärippikoulujen määrää kasvatetaan, Tuhkanen kertoo.

Kesän muut rippileirit ja jo suunnitellut päivärippileirit pidetään aiemman suunnitelman mukaisesti.

Riskiryhmiin kuuluvien nuorten kohdalla vanhempia kehotetaan olemaan yhteydessä terveydenhuoltoon, joka ohjeistaa osallistumispäätöksen teossa. Nuhaisena tai flunssaisena leirille ei saa tulla. Rippikoululeireillä ei myöskään tänä kesänä järjestetä vierailupäiviä.

Konfirmaatiot sen sijaan järjestetään, mutta niiden kirkkoihin ja ajankohtiin on tulossa muutoksia.

Koska rippikoululeirejä järjestetään kesällä aiottua enemmän Sääksin leiri- ja kurssikeskuksessa, on Sääksin alkukesän varhaisnuorten leirit jouduttu perumaan.

Sääksissä piti olla kesäkuussa kolme seurakunnan varhaisnuorille tarkoitettua leiriä.

Tuhkasen mukaan varhaisnuorille on kuitenkin tulossa korvaavaa, päivämuotoista toimintaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.