Sääksin alkukesän suositut saunaillat peruttu – "Seuraamme tilannetta"

Saunaillat on pidetty Sääksin leiri- ja kurssikeskuksessa. Esko Artell

Riikka Jokinen

Nurmijärven seurakunta on järjestänyt kesäkeskiviikkoisin suosittuja saunailtoja Sääksin leiri- ja kurssikeskuksessaan.

Tänä vuonna saunailtoja ei järjestetä ainakaan alkukesästä koronavirustilanteen takia.

– Seuraamme tilannetta. On toki mahdollista, ettei saunailtoja pystytä koko kesänä järjestämään, Nurmijärven seurakunnan kirkkoherra Ari Tuhkanen pahoittelee.

Sääksin juhannusjuhlaa ei tänä vuonna järjestetä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mäntysalon valokuituyhteydet kuntoon – "Koronakevät on opettanut monelle, miten tärkeä varma nettiyhteys on"
  2. Korona vei Nurmijärveltä yli 15 miljoonaa verotuloja – investoinnit tarpeen puolittaa
  3. Työttömien määrä jatkaa hidasta kasvuaan Nurmijärvellä
  4. Lähes tuhat yritystä Keuken tuen piirissä – "Kriisineuvonta alkaa suuntautua myös bisneksien uudelleen suuntaamiseen”
  5. Kylänpään uuden asuinalueen prameat hulevesijärjestelyt puhuttavat – alkuperäiset suunnitelmat muuttuivat hieman
  6. Hyvinvointi: Vea Vainio ja Nella Kaartinen tanssivat metsässä, koska se tekee hyvää keholle ja mielelle – "Puhdistava, rauhoittava kokemus, jossa voi antautua hetkeen"
  7. Tiede: Sotahistoriaan erikoistunut arkeologi Jan Fast, 58, yrittää antaa nimen tuntemattomille sotilaille – "Hienointa olisi ollut vaikka nimi linkkuveitsessä, mutta missään ei ollut mitään viitettä"
  8. Tiede: Tapa, jonka mukaan isä saattaa tyttärensä alttarille, voi tuntua romanttiselta, mutta alkuperäinen ajatus ei sitä ole – "Ei ole perinteitä, joita olisi pakko noudattaa"
  9. Ruoka: Martina, 35, on vieraillut jäätelöyliopistossa Bolognassa ja syönyt alligaattoria Miamissa – "Onnistunut ruokamatka alkaa jo kotoa"
  10. Keusote sai 6,2 miljoonaa euroa valtionapua palvelujen kehittämiseen
  11. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  12. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  13. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  14. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  15. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kylänpään uuden asuinalueen prameat hulevesijärjestelyt puhuttavat – alkuperäiset suunnitelmat muuttuivat hieman
  2. Nämä Nurmijärven leikkikentät kannattaa katsastaa – katso kuvat kaikilta leikkikentiltä
  3. Työttömien määrä jatkaa hidasta kasvuaan Nurmijärvellä
  4. Yleinen moka parvekelasien pesussa voi pilata koko lopputuloksen – Ammattilainen listasi 5 vältettävää virhettä
  5. Nurmijärven kunta osti ränsistyneen huoltoaseman Kirkonkylän keskustasta 170 000 eurolla
  6. Avoimet puutarhat -tapahtumaan mukaan lähteneessä Pellonreunan puutarhassa ei kitketä eikä kastella – "Helpottaa, kun ei tarvitse noudattaa mitään tiettyä suunnitelmaa"
  7. Isoniitun koulun lähellä pyritään lisäämään liikenneturvallisuutta – urakan tarkoitus valmistua elokuussa
  8. Kysely: Kaksi kolmesta suomalaisesta tympiintyi asuinkumppaniinsa karanteenin aikana
  9. Tuore tutkimus: kauran ja rukiin kuidut jarruttavat lihomista ja maksakin kiittää
  10. Valokuvaamo ja hieroja saman oven takaa – ystävykset tarvitsivat yrityksilleen tilat ja päätyivät yhteisiin: "Työskentelemme vuorotellen"
  11. Nyt on oikea aika pakastaa mansikoita, sillä pääsatokausi on alkanut – Pieneen pakastimeen mansikat kannattaa pilkkoa
  12. Korona vei Nurmijärveltä yli 15 miljoonaa verotuloja – investoinnit tarpeen puolittaa
  13. Heikkarin tulevaisuus vielä avoinna – kunta tietoinen vuokrasopimuksen irtisanoisen riskeistä
  14. Autokaupassa hienoista kohennusta, myynti jää silti reilusti viime vuodesta – Autoala: "Sähköautojen hankintatukea pitää uudistaa"
  15. Lähes tuhat yritystä Keuken tuen piirissä – "Kriisineuvonta alkaa suuntautua myös bisneksien uudelleen suuntaamiseen”

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.