OP Ryhmän neljänneksi suurimman pankin OP Uusimaan hallintoneuvosto valitsi 6. toukokuuta pankin uudeksi toimitusjohtajaksi varatuomari, OTK Jussi Huttusen, 52. Huttunen toimii tällä hetkellä OP-Henkivakuutus Oy:n toimitusjohtajana. Huttusella on vankka pankki- ja varallisuudenhoidon kokemus, kerrotaan tiedotteessa. Hän on toiminut erilaisissa johto- tai asiantuntijatehtävissä OP Helsingissä sekä Ryhmän Keskusyhteisössä vuodesta 1995.
– OP Uusimaa haluaa olla johtava pankki toimialueellaan. Johtavuus tarkoittaa edelläkävijyyttä asiakkaiden hoidossa, erinomaista työtyytyväisyyttä ja kannattavasti kasvavaa asiakasliiketoimintaa. Olen varma, että Jussi Huttunen omilla johtamisvahvuuksillaan vie pankkia rohkeasti tähän suuntaan ja edelleen vahvistaa pankin merkitystä omalla talousalueellamme, kertoo pankin hallituksen puheenjohtaja Pekka Hiidenheimo tiedotteessa.
Valittu Huttunen sanoo tiedotteessa, että hänellä on on valtava into aloittaa OP Uusimaan johdossa heinäkuun alussa.
– Takanahan on OP Ryhmän historian suurin pankkien yhdistyminen, kun OP Keski-Uusimaa ja OP Länsi-Uusimaa yhdistyivät 1. lokakuuta viime vuonna, toteaa Huttunen.
OP Uusimaan nykyinen toimitusjohtaja Juhani Rinta-Kartano jää eläkkeelle 1. heinäkuuta. Rinta-Kartano ehti toimia OP Uusimaassa ja sen edeltäjässä OP Keski-Uusimaassa yli 25 vuotta, ollen pankin toimitusjohtaja viimeiset kymmenen vuotta.