Tilastot paljastavat: Matkailu pysähtyi Suomessa huhtikuussa kuin seinään

Yöpymiset vähenivät hurjasti Suomen majoitusliikkeissä huhtikuussa. Kuvituskuva. Kanerva Jalarvo/Arkisto

Minna Harmaala

Koronaepidemia lopetti matkailun Suomessa kuin seinään, selviää Tilastokeskuksen tänään torstaina julkaistuista tilastoista.

Lentokenttien matkustajamäärä väheni 99 prosenttia huhtikuussa 2020 verrattuna vuoden 2019 huhtikuuhun.

Suomalaisissa majoitusliikkeissä puolestaan yövyttiin kaikkiaan 88 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset Suomessa puolestaan vähenivät yli 86 prosenttia, ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset 95 prosenttia.

Suhteellisesti kovin pudotus oli Lapissa, missä hiihtokeskukset olivat huhtikuussa suljettuna. Kaikkien yöpymisten määrä väheni 92 prosenttia ja ulkomaalaisten yöpymiset 99 prosenttia.

Uudellamaalla kaikkien yöpymisten määrä laski 88 prosenttia ja ulkomaalaisten 96 prosenttia.

Uudenmaan osuus kaikista ulkomaisista yöpymisistä on yli puolet. Lapin osuus on 3 prosenttia.

Yöpymistilastojen pudotusta selittää osin se, että koko huhtikuun ajan Suomessa oli suljettuna 255 hotellia ja lisäksi huhtikuun aikana sulkeutui 66.

Yöpymisluvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja ja ne on kerätty majoitusliikkeiltä, joissa on vähintään 20 vuodepaikkaa tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mäntysalon valokuituyhteydet kuntoon – "Koronakevät on opettanut monelle, miten tärkeä varma nettiyhteys on"
  2. Korona vei Nurmijärveltä yli 15 miljoonaa verotuloja – investoinnit tarpeen puolittaa
  3. Työttömien määrä jatkaa hidasta kasvuaan Nurmijärvellä
  4. Lähes tuhat yritystä Keuken tuen piirissä – "Kriisineuvonta alkaa suuntautua myös bisneksien uudelleen suuntaamiseen”
  5. Kylänpään uuden asuinalueen prameat hulevesijärjestelyt puhuttavat – alkuperäiset suunnitelmat muuttuivat hieman
  6. Hyvinvointi: Miia Hoisko, 37, omistaa 4 erilaista fillaria – "Yhdellä pyörällä ei pärjää, jos haluaa kehittyä useissa pyöräilylajeissa"
  7. Hyvinvointi: Vea Vainio ja Nella Kaartinen tanssivat metsässä, koska se tekee hyvää keholle ja mielelle – "Puhdistava, rauhoittava kokemus, jossa voi antautua hetkeen"
  8. Tiede: Sotahistoriaan erikoistunut arkeologi Jan Fast, 58, yrittää antaa nimen tuntemattomille sotilaille – "Hienointa olisi ollut vaikka nimi linkkuveitsessä, mutta missään ei ollut mitään viitettä"
  9. Tiede: Tapa, jonka mukaan isä saattaa tyttärensä alttarille, voi tuntua romanttiselta, mutta alkuperäinen ajatus ei sitä ole – "Ei ole perinteitä, joita olisi pakko noudattaa"
  10. Ruoka: Martina, 35, on vieraillut jäätelöyliopistossa Bolognassa ja syönyt alligaattoria Miamissa – "Onnistunut ruokamatka alkaa jo kotoa"
  11. Keusote sai 6,2 miljoonaa euroa valtionapua palvelujen kehittämiseen
  12. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  13. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  14. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  15. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Nämä Nurmijärven leikkikentät kannattaa katsastaa – katso kuvat kaikilta leikkikentiltä
  2. Kylänpään uuden asuinalueen prameat hulevesijärjestelyt puhuttavat – alkuperäiset suunnitelmat muuttuivat hieman
  3. Työttömien määrä jatkaa hidasta kasvuaan Nurmijärvellä
  4. Yleinen moka parvekelasien pesussa voi pilata koko lopputuloksen – Ammattilainen listasi 5 vältettävää virhettä
  5. Nurmijärven kunta osti ränsistyneen huoltoaseman Kirkonkylän keskustasta 170 000 eurolla
  6. Avoimet puutarhat -tapahtumaan mukaan lähteneessä Pellonreunan puutarhassa ei kitketä eikä kastella – "Helpottaa, kun ei tarvitse noudattaa mitään tiettyä suunnitelmaa"
  7. Korona vei Nurmijärveltä yli 15 miljoonaa verotuloja – investoinnit tarpeen puolittaa
  8. Kysely: Kaksi kolmesta suomalaisesta tympiintyi asuinkumppaniinsa karanteenin aikana
  9. Isoniitun koulun lähellä pyritään lisäämään liikenneturvallisuutta – urakan tarkoitus valmistua elokuussa
  10. Tuore tutkimus: kauran ja rukiin kuidut jarruttavat lihomista ja maksakin kiittää
  11. Valokuvaamo ja hieroja saman oven takaa – ystävykset tarvitsivat yrityksilleen tilat ja päätyivät yhteisiin: "Työskentelemme vuorotellen"
  12. Nyt on oikea aika pakastaa mansikoita, sillä pääsatokausi on alkanut – Pieneen pakastimeen mansikat kannattaa pilkkoa
  13. Heikkarin tulevaisuus vielä avoinna – kunta tietoinen vuokrasopimuksen irtisanoisen riskeistä
  14. Lähes tuhat yritystä Keuken tuen piirissä – "Kriisineuvonta alkaa suuntautua myös bisneksien uudelleen suuntaamiseen”
  15. Autokaupassa hienoista kohennusta, myynti jää silti reilusti viime vuodesta – Autoala: "Sähköautojen hankintatukea pitää uudistaa"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.