Maksuttomat kesäjumpat alkavat Nurmijärvellä – tarjolla niin kahvakuulaa kuin seniorijumppia

Kuvituskuva Aija Pirinen

Nurmijärvellä on kesäkuun alusta alkaen mahdollista osallistua kunnan liikuntapalveluiden tarjoamiin maksuttomiin ja ohjattuihin liikuntatuokioihin.

Maanantaisin kunta järjestää maksuttomia kahvakuulatreenejä Rajamäen kirkon nurmialueella klo 18–18.45. Tunnilla pääsee haastamaan koko vartaloa samalla raittiista ulkoilmasta nauttien. Tunnille mukaan tarvitsee vain oman kahvakuulan ja juomapullon. Kahvakuulatreenejä pidetään maanantaisin aina 22.6. saakka.

Tiistaisin on puolestaan mahdollisuus osallistua maksuttomaan puistojumppaan. Puistojumppaa pidetään tiistaisin Kirkonkylän Maaniitun koulun nurmialueella klo 18–18.50. Puistojumpassa jumppaillaan musiikin tahtiin. Jumpassa ei käytetä hankalia askelkuvioita vaan nautitaan helposta askelluksesta ja raittiista ulkoilmasta. Mukaan tunnille tarvitsee juomapullon ja oman maton. Puistojumpat jatkuvat tiistaisin aina 23.6. saakka säävarauksella.

Lisäksi kunnan liikuntapalvelut järjestää kesällä seniorijumppia.

Ikäihmisille on tarjolla maanantaisin 1.6.–29.6. ohjattu ulkokuntosalivuoro klo 11.00–12.15 Klaukkalan urheilupuiston ulkokuntoilulaitteilla. Mukaan tarvitsee vain liikuntaan soveltuvat vaatteet sekä juomapullon. Kuntosaliryhmiin ei ole ennakkoilmoittautumista.

Kesäkuun jokaisena maanantaina järjestetään puolestaan torijumppaa klo 13–13.30 Klaukkalan torilla ja jokaisena kesäkuun tiistaina pidetään ohjattu ulkojumppa Aleksis Kiven patsaan aukiolla Kirkonkylässä klo 11.00–11.30. Molempiin jumppiin on vapaa pääsy.

Ikäihmisillä on myös mahdollisuus osallistua jokaisena kesäkuun tiistaina ohjatulle sauvakävelylenkille Kirkonkylän Parkkimäessä klo 12.00–13.00. Lähtö tapahtuu Parkkimäen varastorakennuksen edustalta, ja lainasauvat on mahdollista saada liikuntapalveluilta. Osallistuminen kävelly on maksutonta.

Kunta pyytää kaikkia aktiviteetteihin osallistujia huomioimaan, että kesäjumpissa huomioidaan turvavälit ja hygieniasäädökset. Mikäli kokee olonsa flunssaiseksi, ei ohjatuille tunneille tule osallistua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Sääksjärven rantasaunojen vuokraus puhuttaa – kunnan saunat vuokrattiin yksittäiselle yhdistykselle
  2. Poliisilta lisätietoa Kiljavantien onnettomuudesta: auto ajoi mahdollisesti ylinopeutta
  3. Auto katon kautta ympäri – yksi henkilö loukkaantui vakavasti Kiljavantien onnettomuudessa
  4. Keusoten puhelinpalveluissa ruuhkaa – "Alkuhankaluuksilta ei ole vältytty"
  5. Kova tuuli työllisti pelastuslaitosta – Nurmijärvellä seitsemän vahingontorjuntatehtävää
  6. Ruoka: Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia
  7. Mansikkamaalle kannattaa kurvata nyt, jos tuoreet marjat houkuttelevat: "Ne kannattaa poimia mahdollisimmin pian"
  8. NJS murtui PK-35:n käsittelyssä – lupaavan alun jälkeen 4-0 kotijoukkueen eduksi
  9. Arvio: Aika jonka sain – elokuva muillekin kuin heppaihmisille
  10. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta
  11. Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä
  12. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  13. Finnwatch: SUP-lautojen vastuullisuus ei vakuuta – Kolme brändiä erottui selvityksessä edukseen
  14. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  15. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.