Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisi epäilee: Juomatölkkejä 134-metrisestä tornitalosta nakelleet ovat alle 25-vuotiaita miehiä – "Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä"

Poliisi epäilee, että Kalasatamankadulla Helsingissä sijaitsevasta Majakka-nimisestä korkeasta tornitalosta pudotettiin tiistai-iltana 2. kesäkuuta alkoholijuomia sisältäviä tölkkejä kadulle aiheuttaen vaaraa jalankulkijoille. Poliisin saaman tiedon mukaan sivulliset ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä, kerrotaan tiedotteessa.

Poliisipartiot ottivat kerrostalohuoneistosta kiinni kolme henkilöä vaaran aiheuttamisesta epäiltyinä. Heidät vietiin Pasilan poliisivankilaan. Rikoksesta epäillyt ovat alle 25-vuotiaita miehiä.

Helsingin Uutiset kertoi 8. toukokuuta, että Majakasta on lentänyt alas pirstoutuvia lasipulloja sekä muutakin tavaraa. Poliisi vahvisti HU:lle vielä samana päivänä, että poliisille oli siinä vaiheessa tehty kolme rikosilmoitusta, joiden mukaan samasta kerrostalosta on heitetty tai pudonnut esineitä, muun muassa numerokylttejä, paistinpannu ja lasisia esineitä. Nyt juttuja on tutkittavana tuorein tapaus mukaan lukien viisi. Poliisi selvittää, onko kaikista niistä syytä epäillä samaa tai samoja henkilöitä.

Rikosnimikkeet jutuissa ovat tutkinnan tässä vaiheessa vahingonteko tai vaaran aiheuttaminen. Nimikkeet saattavat tarkentua tutkinnan edetessä, kerrotaan tiedotteessa.

Poliisin tiedossa ei ole, että kukaan olisi loukkaantunut pudotettujen tavaroiden vuoksi. Ainakin osassa tapauksista toiminnasta on kuitenkin aiheutunut konkreettista vaaraa sivullisten terveydelle.