Kunta pitää Kiviainespalvelun lupahakemusta puutteellisena – myös vaikutuksia yritystoiminnalle pitää arvioida

Kuvituskuva. Arkisto/Outi Paappanen

Nurmijärven kunta pitää ASM Kiviainespalvelu Oy:n ympäristönsuojelu- ja maa-aineslain mukaista lupahakemusta puutteellisena. Hakemus koskee yrityksen Röykkään Leikontielle suunnittelemaa suurta maankäsittelyaluetta.

Kunnan avi:lle antamassa lausunnossa todetaan, että hakemus on puutteellinen luontoselvityksen osalta, koska sen maastotyöt on tehty helmikuussa. Luontoselvitystä tulee kunnan mielestä täydentää kirjoverkkoperhosselvityksellä, koska alueella on havaittu lajin ravintokasvia.

Hakemuksesta puuttuu myös selvitys mahdollisen vesilain mukaisen lähteen olemassaolosta alueen kaakkoiskulmassa.

Hankkeen toteutuessa sen hulevedet laskisivat Vehkaojan kautta Lepsämänjokeen, joka Uusimaa-kaava 2050 ehdotuksessa on osoitettu merkinnällä av/vedenhankinnan kannalta arvokas pintavesialue. Kunta vaatiikin suunnittelumääräyksen huomioimista louhintahankkeen jatkosuunnittelussa ja hulevesien hallinnan suunnittelussa ja toteutuksessa.

Kh:n käsittelyssä lausuntoon lisättiin kohta, jonka mukaan lupahakemuksessa pitäisi arvioida hankkeen alueen yritystoiminnalle aiheuttamia vaikutuksia ja riskejä.

Iso maankäsittelyalue Röykkään? – Louhintaa, murskausta, betonijätteen käsittelyä ja ylijäämämaiden hyödyntämistä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.