Lukiokysely: Nurmijärven oppilaat kahden toimipisteen kannalla

Riikka Jokinen

Nurmijärveläiset oppilaat ja kunnan pohjoisen alueen sivistys- ja hyvinvointitoimialan henkilöstö haluaisivat säilyttää Nurmijärven lukiolla toimipisteet sekä Kirkonkylässä että Rajamäellä. Keskisen ja eteläisen eli Klaukkalan ja Kirkonkylän alueen henkilöstö sen sijaan keskittäisi lukion Kirkonkylään.

Tämä selviää Nurmijärven kunnan oppilaille, opiskelijoille ja sivistys- ja hyvinvointitoimialan henkilöstölle suunnatun kunnallisen lukiokoulutuksen järjestämiseen liittyvän kyselyn tuloksista.

Verkkokysely oli avoinna 22.–29.5.2020, ja siihen vastasi 631 perusopetuksen 5.–9. luokan oppilasta ja lukioiden opiskelijaa 81 henkilöstön edustajaa.

Nurmijärven lukion hankesuunnitelmassa on tutkittu kaikkiaan kolmea eri sijoitusvaihtoehtoa kunnalliselle lukiolle: lukion sijoitus Kirkonkylään joko Krannilan liikuntapuiston eteläiselle tontille tai Toreeninmäkeen Kirkonkylän päiväkodin paikalle, lukion sijoitus Rajamäelle tai lukion jaettu sijoitus Kirkonkylän ja Rajamäen kesken.

Oppilaista ja opiskelijoista reilut 40 prosenttia oli sitä mieltä, että lukion tulisi jatkaa kahdessa toimipisteessä. Oppilaista 20 prosenttia haluaisi keskuslukion Kirkonkylään ja 15 prosenttia Rjaamäelle. Noin 20 prosenttia oli sitä mieltä, ettei osaa sanoa.

Pohjoisen alueen eli pääasiassa Rajamäen henkilöstöstä noin 65 prosenttia oli sitä mieltä, että lukion tulisi jatkaa kahdessa toimipisteessä, 20 prosenttia haluaisi lukion pelkästään Rajamäelle ja noin 5 prosenttia Kirkonkylään.

Keskisen ja eteläisen eli pääasiassa Kirkonkylän ja Klaukkalan alueiden henkilöstö sen sijaan suosi ensisijaisesti Kirkonkylään keskitettyä lukiota. Keskisellä alueella työskentelevistä 65 prosenttia oli tätä mieltä ja eteläisellä alueella noin 55 prosenttia.

Keskisen alueen henkilöstöstä reilut 20 prosenttia antaisi lukion jatkaa kahdessa toimipisteessä ja vajaat 10 prosenttia haluaisi lukion vain Rajamäkeen.

Kyselyssä henkilöstön mukaan kunnallisen lukion houkuttelevuutta edistäisi kuitenkin eniten Kirkonkylän uusi keskuslukio.

Oppilaiden ja opiskelijoiden vastausten perusteella voidaan taas päätellä, että molemmat keskitetyn lukion vaihtoehdot tarkoittaisivat kuitenkin sitä, että kunnalliseen lukioon ensisijaisesti hakeutuvien kokonaismäärä laskisi. Ilman omaa lukiota jäävän alueen oppilaista nykyistä suurempi osa pyrkisi Arkadian yhteislyseon lukioon tai muun kunnan lukioon. Kahden toimipisteen vaihtoehdossa kunnan lukioihin pyrkivien yhteenlaskettu määrä saattaisi hiukan jopa nousta, koska Rajamäen kampuksen uusi lukion toimipiste houkuttelisi uusiakin opiskelijoita.

Kyselyssä selvitettiin myös sitä, mikä lukiokoulutuksen järjstemisessä on tärkeintä. Oppilaiden ja opiskelijoiden vastauksissa tärkeimmäksi asiaksi nousi kurssivalikoima ja sen monipuolisuus sekä opintojen suorittamisen joustavuus. Toiseksi tärkeimmäksi nousi lukion hyvä saavutettavuus julkisilla kulkuvälineillä. Kolmanneksi tärkeimmäksi nousi lukion lähellä sijaitsevat kaupalliset palvelut ja neljänneksi hyvät liikuntatilat koulun yhteydessä. Lukion sijainti lähellä kotia oli vasta viidenneksi tärkein tekijä.

Vastaajat saivat myös ottaa kantaa siihen, mikä olisi Kirkonkylällä mahdolliselle keskuslukiolle paras sijaintipaikka. Henkilöstö kääntyi kyselyssä Krannilan urheilupuiston eteläisen tontin kannalle, opiskelijat puolestaan kannattivat lähes yhtä paljon sekä urheilupuiston että Toreeninmäen tonttia.

Myös Rajamäen kampuksen hankesuunnitelmille kyselyissä näytettiin vihreää valoa, samoin Rajakaaren purkamiselle ja uudisrakennukselle. Suunnitelma lähikoulujen 6. luokkien tuomisesta Rajamäen kampukselle kuitenkin jakoi mielipiteitä: sitä pidettiin kyselyssä hieman useammin huonona kuin hyvänä ratkaisuna. Kuitenkin ne, joita asia eniten koskettaa, eli Rajamäen alueen 5.–6.-luokkalaiset, pitävät ratkaisua ensisijaisesti hyvänä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.