Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tunnetulle toimittaja-kirjailijalle tuomio talousrikoksista – Ari Mennander: Talousvaikeuksien taustalla Teemu-kirjan saatavat

Tunnettu urheilutoimittaja ja -kirjailija Ari Mennander (55) on tuomittu vuoden ja kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen useista talousrikoksista.

Oikeutta on käyty Mennanderin yritysten taloudenpidosta ja itselleen ottamien lainojen laillisuudesta.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi Mennanderin kuudessa eri syytekohdassa. Joukossa on kolme törkeää petosta, törkeä maksuvälinepetos, törkeä velallisen epärehellisyys ja velallisen petos.

Vakavin rikosnimikkeistä oli törkeä velallisen epärehellisyys.

Luovutettujen varojen määrä on oikeuden mielestä huomattavan suuri ja luovuttaminen on tapahtunut pitkän ajan kuluessa.

Vaikka osan ottamistaan varoista Mennander on palauttanut yhtiölle, toiminnan pitkittyminen on kuitenkin aiheuttanut sen, että otettujen varojen määrä on kasvanut suureksi.

Vankeustuomio on ehdollinen. Rangaistuksen lisäksi Mennander määrättiin maksamaan korvauksia yhteensä yli 220 000 euroa yhdelle mainostoimistolle ja Mennaderin omistaman yhtiön konkurssipesälle.

Mennander on myöntänyt syyttäjän esittämät rikokset ja myös korvausvaatimukset.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tänään antama tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Oikeudessa käsitellyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2011–2016.

Mennander kirjoitti vuonna 2014 elämäkertateoksen Teemu Selänteestä.

Kirjaa myytiin ennätysmäärät.

Kirjoituspalkkiosta on ollut kiistaa sen jälkeen Mennanderin ja kirjan julkaisijayhtiön välillä.

Mennander kertoo itse, että hänen talousvaikeutensa johtuvat Selänteen elämäkertaan liittyvistä saatavista. Selänteen yhtiön TS Holdingin toimitusjohtaja Ari Lehto puolestaan kiisti maanantaina Ilta-Sanomissa Mennanderin väitteen.

Edit 8.6.2020 klo 16.10: Poistettu virke kirjanpitoaineiston hävittämisestä ja kätkemistä. Syyttäjä luopui tältä osin syytteestä.