Kausityövoiman saaminen marja- ja vihannestiloille on ollut yksi koronakevään kuumista puheenaiheista. Nurmijärvellä tilanne näyttää mansikanviljelijöiden osalta hyvältä, mutta vadelmatilalla ja kaalinkasvatuksessa ollaan odottavalla kannalla.
– Meille tuli vain yksi suomalaisen henkilön jättämä työpaikkahakemus, joten se siitä ryntäyksestä marjatiloille, Kirkonkylällä toimivan Walleniuksen vadelmatilan yrittäjä Niina Linja-Wallenius puuskahtaa.
Tämäkään hakemus ei johtanut palkkaamiseen, sillä työnhakija olisi ollut valmis työskentelemään kuukauden ajan keskikesällä, mutta vadelmanviljelyssä poimijoita tarvitaan vasta syyskesästä. Lisäksi keväällä on jonkin verran tarvetta kevättöiden tekijöille.
– Keväällä emme pystyneet saamaan jo sovituille ukrainalaisille työntekijöille migrilupaa, Niina Linja-Wallenius kertoo.
Siksi kevättyöt jo vuosia tehnyt ukrainalaispariskunta ei päässyt Suomeen. Niinpä Linja-Wallenius joutui jättäytymään pois perheen muusta yritystoiminnasta ja tekemään itse vadelmatilan kevättyöt.
– Seuraavan kerran täällä tarvitaan kausityöntekijöitä heinä–elokuun vaihteessa. Vielä en tiedä, saammeko tutut ukrainalaiset työntekijämme silloin tänne, mutta toivotaan.
Tänä vuonna olemme palkanneet paikallista nuorisoa.
Matti Koivistoinen
Osa ukrainalaisista työntekijöistä on työskennellyt vadelmatilalla jo kymmenenä vuonna.
– Jos emme saa heitä Suomeen, täytyy etsiä kotimaasta työntekijöitä. Hankalaa siinä on se, että työntekijät pitää kouluttaa ja koska vadelman satokausi on lyhyt, se päättyy juuri kun työntekijät on saatu koulutettua, Linja-Wallenius kuvailee tilannetta.
Haastavaa on myös se, että vadelman satokausi ajoittuu elokuun alusta syyskuun puoliväliin. Ajankohdan vuoksi kyse ei siis ole koululaisille sopivasta kesätyöstä.
– Jos emme saa työntekijöitä, tuleva sato voi jäädä jopa maahan, Linja-Wallenius sanoo.
Hän on kuitenkin toiveikas. Jos tutut työntekijät eivät pääse tulemaan, mansikkatilojen satokauden päätyttyä myös niiltä voi siirtyä väkeä vadelmapelloille – etenkin kun ulkomaalaisten toimijoiden siirtymistä tilalta toiselle on tämän vuoden osalta helpotettu.
– Jos kaikki menee nappiin, sadosta tulee kohtalainen tai hyvä. Taimet ovat talvehtineet kivasti eikä yllätyksiä sen suhteen ole ollut, Linja-Wallenius kertoo.
Walleniuksen vadelmatilalle tarvitaan sadon kypsyessä 6–15 poimijaa. Vadelmaa tilalla on kahden hehtaarin verran.
– Kausityövoiman saanti näyttäisi järjestyvän. Meille tulee kausityöntekijöitä Suomesta ja Ukrainasta, kertoo Anne Koivistoinen Koivistoisen mansikkalaaksosta Kirkonkylältä.
Näin aikaisessa vaiheessa satonäkymiä on hänen mukaansa vaikea arvioida.
– Mansikka kasvaa, toivottavasti kaikki onnistuu. Sadosta ei tule ainakaan aikainen, koska toukokuu oli niin viileä, Anne Koivistoinen kertoo.
Myös Matti Koivistoisen mansikkaviljelmillä Kiljavalla työvoimatilanne on hyvä.
– Työntekijöitä on riittävästi. Heitä tulee Suomesta ja jonkin verran muualtakin. Tänä vuonna olemme panostaneet paikallisen nuorison palkkaamiseen, koska heidän kesätyötilanteensa on muuten heikko, Matti Koivistoinen kertoo.
Matti Koivistoisen mansikkaviljelmille palkataan joitakin kymmeniä kausityöntekijöitä kesässä.
– Ennen juhannusta tulee jonkin verran mansikkaa, mutta pääsato ajoittuu heti juhannuksen jälkeiseen aikaan, Matti Koivistoinen lupailee.
Vaihian tilalla Röykässä eletään vielä epävarmuudessa. Tilalle odotetaan kahta venäläistä kausityöntekijää, mutta heidän työlupansa ovat vielä auki. Sami Vaihia onkin palkannut pääasiassa kaalia viljelevälle tilalleen muutamia nuoria työntekijöitä.
– En ole vielä uskaltanut rekrytä hirveästi, kun en tiedä venäläisten tulijoiden tilannetta. Tilalle tarvitaan kaikkiaan kolme nuorta työntekijää pakkaamaan ja 4–5 aikuista leikkuuseen. Nuorten osalta kiintiö alkaa olla täysi, Vaihia kertoo.
Hänen mukaansa varhaiskaalia aletaan saada kesäkuun puolivälin paikkeissa ja kukkakaalia pari viikkoa myöhemmin.
– Aika normi sato on tulossa, Vaihia arvelee.