Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Muoviroskan määrä paisui 2 400 tonniin pääkaupunkiseudulla – korona-ajan kotona oleminen, noutoruoka ja verkko-ostokset lisäsivät jätekuormaa

Koronakevät lisäsi selvästi kotitalouksista kerättyjen muovi- ja kartonkipakkausten määrää pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella.

Myös lasipakkausten ja pienmetallin määrä lisääntyi jonkin verran. Sekajätteen määrä sen sijaan väheni, joten kokonaisjätemäärä pysyi lähes samana viime vuoteen verrattuna.

– Muovipakkausten ja kartongin määrää nosti se, että asukkaat olivat tavallista enemmän kotona. Noutoruoka ja ostokset verkkokaupasta lisäsivät määriä, arvelee HSY:n käyttöpäällikkö Juho Nuutinen tiedotteessa.

HSY eli Helsingin seudun ympäristöpalvelut seuraa kodeista sekä muun muassa kouluista kertynyttä jätettä kuukausittain.

Muovipakkauksia vietiin jäteastioihin noin 2 400 tonnia tammi–toukokuussa. Viime vuoteen verrattuna lisäys on lähes 50 prosenttia.

Kartonkia kertyi reilut 4 700 tonnia, mikä on 24 prosenttia enemmän kuin viime vuoden keväänä. Sekajätteen määrä väheni samaan aikaan kaksi prosenttia.

– Luvut kertovat, että asukkaat ovat alkaneet lajitella jätteitänsä entistä paremmin. Voimme viedä jätettä entistä enemmän hyötykäyttöön, mikä on oikein ilahduttavaa, Nuutinen kertoo.

HSY tavoittelee kierrätysasteen nostamista 60 prosenttiin nykyisestä 48 prosentista viiden vuoden kuluessa.

– Menemme hyvään suuntaan. Ensi vuonna tuhansien kotitalouksien lajittelu ja kierrätys helpottuu, kun käynnistämme pakkaus- ja biojätteen keräyksen kaikissa vähintään viiden asunnon kiinteistöissä alueellamme, sanoo Nuutinen.

Yhteensä bio-, pakkaus- ja sekajätettä kertyi noin 102 000 tonnia tammi–toukokuussa, mikä on noin 360 tonnia enemmän kuin viime vuonna.

Vaikka pakkausjätteiden määrä kasvoi kevään aikana, sekajätteen määrä vähentyi. Siksi kokonaisjätemäärä pysyi lähes samana viime vuoteen verrattuna.

Myös lasipakkauksia ja pienmetallia vietiin jäteastioihin hieman viime vuotta enemmän. Kerätyn lasin määrä kasvoi kahdeksan prosenttia ja metallin 13 prosenttia.