Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kysely: Uudenmaan yrityksissä korona-aikaan parempi työllisyystilanne kuin muualla maassa – Toimialojen erilainen koronakohtelu kaivelee

Lähes kolme viidestä (58 prosenttia) uusmaalaisesta yrityksestä on koronakriisin aikana pystynyt pitämään henkilöstönsä määrän samana tai jopa lisäämään sitä, selviää Helsingin seudun kauppakamarin seitsemännestä koronakyselystä. Tilanne on Uudellamaalla hivenen parempi kuin muualla maassa.

Vielä hieman suurempi osa (60 prosenttia) Uudenmaan yrityksistä arvioi, että henkilöstön määrä pysyy ennallaan tai kasvaa seuraavien 2 kuukauden aikana.

Kysely antaa muutenkin osviittaa tilanteen helpottumisesta: Entistä harvempi yritys näki koronatilanteen kasvattavan konkurssiriskiä merkittävästi. Konkurssia pelkäävien yritysten osuus laski nyt alemmas kuin kertaakaan korona-aikana, 24 prosenttiin. Edellisessä, kesäkuun alussa tehdyssä, kyselyssä luku oli vielä lähes 28 prosenttia.

Toisaalta edelleen lähes kolmannes vastaajista arvioi liikevaihtonsa vähentyvän 25–100 prosenttia seuraavan kahden kuukauden aikana.

Kauppakamarien tuorein koronakysely julkaistiin tänään. Helsingin seudun kauppakamarin alueella kyselyyn vastasi noin 750 yritystä.

Hallitus saa kyselyssä jälleen kritiikkiä kriisin hoidosta. Yrityksissä ihmetellään, miksi joitakin toimialoja on autettu nopeammin samalla, kun vähintään yhtä pahoissa vaikeuksissa olevia on jätetty vähemmälle huomiolle.

Esimerkiksi tapahtumatuotantoala pysähtyi tiedotteen mukaan 12. maaliskuuta kuin seinään eikä kaikille yrityksille suunnattua yleistukea ole saatavilla vieläkään. Samoin yrityksiä kaivelee se, että ravintola-alaa säänneltiin poikkeusaikana tiukasti, kun samaan aikaan buffet-myynti sai päivittäistavarakaupoissa jatkua entiseen malliin.

– Talouden toipumisen kannalta on olennaista, että yritysten väliset tapahtumat saataisiin taas käyntiin mahdollisimman täydellä teholla. Ne ovat olennainen osa yritysten liiketoimintaa, tuotekehitystä ja uutta myyntiä tuottavaa verkostoitumista, sanoo tiedotteessa johtaja Markku Lahtinen Helsingin seudun kauppakamarista.

Koronasta ylipääsemiseksi on kauppakamarin mukaan tärkeää panostaa teollisuuden, rakentamisen ja viennin käynnissä pitämiseen, jotta voidaan minimoida palvelusektorin kaltaisten työttömyys- ja kannattavuuskriisien shokkivaikutukset.

– Teollisuudelle, vientisektorille ja julkisen velan hoidolle parasta kriisinhoitoa on se, että Suomen valtio pitää osaltaan ovet mahdollisimman avoinna yritysten väliselle kaupalle keskeisiin kohdemaihin. Poikkeusolot ovat yrityksille myös hyvä mahdollisuus löytää uusia markkinoita ja asiakkaita, sillä epävakaissa oloissa suomalaiselle laadulle ja luotettavuudelle on entistä enemmän kysyntää, arvioi kauppakamarin teollisuusvaliokunnan puheenjohtaja ja Planmecan tuotantojohtaja Kimmo Pöyhönen tiedotteessa.