Tjäreborg alkaa taas järjestää matkoja Välimerelle – Ensi kesän varauksissa huima kasvu

Matkanjärjestäjät tiedottavat nyt ahkerasti matkojensa käynnistymisestä uudelleen. Kuva on Kanarialta. Mauno Hämäläinen/Arkisto

Minna Harmaala

Tjäreborg alkaa taas järjestää matkoja Välimerelle 29. heinäkuuta. Matkat suuntautuvat heinäkuun lopusta alkaen Rodokselle ja Kreetalle, elokuun lopusta Kyproksellekin.

Lue lisää: Lomalennot etelän kohteisiin käynnistyvät vauhdilla – "Kreikan matkoista elokuussa myyty jo 80 prosenttia"

Tjäreborgin asiakaspaneelin mukaan monet haluavat matkustaa ulkomaille heti, kun rajoitukset helpottavat. Moni kuitenkaan ei vielä uskalla lähteä.

– Monet ovatkin päättäneet siirtää matkaansa myöhemmäksi ja tehneet tälle kesälle muita suunnitelmia. Sen vuoksi kesäkausi suosituimpiin kohteisiimme on lyhyempi kuin normaalisti, kertoo tiedotteessa Nordic Leisure Travel Groupin viestintäjohtaja Fredrik Henriksson.

Ensi kesälle kuitenkin uskalletaan suunnitella reissuja: Henriksson kertoo Tjäreborgin tiedotteessa, että kun ensi kesän matkat avattiin myyntiin, varauksia tehtiin 50 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Myös talvimatkat ovat herättäneet kiinnostusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.