Suomesta löytyi hyttyslaji, joka pystynee levittämään malariaa

Anopheles daciae -lajiin kuuluvia hyttysiä havaittiin useilta alueilta Suomessa. Lorna Culverwell

Minna Harmaala

Suomesta on löytynyt uusi hyttyslaji, joka todennäköisesti pystyy levittämään malariaa, tiedottaa Helsingin yliopisto. Mahdollinen malarian levityskyky pääteltiin siitä, että laji on läheistä sukua muille hyttysille, jotka tunnetusti voivat levittää malariaa.

Uusi Anopheles daciae -laji löytyi Suomen hyttyslajiston ja sen levinneisyyden kartoituksen yhteydessä. Kartoituksen hyttyset kerättiin eri puolilta Suomea vuosina 2013–2018.

Potentiaalisia malariaa välittäviä hyttyslajeja Anopheles daciaeta tai Anopheles messeaeta havaittiin Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Kymenlaaksossa, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Päijät-Hämeessä, Satakunnassa ja Ahvenanmaalla.

Anopheles daciae on kuvattu omaksi lajikseen vasta vuonna 2004. Laji kuuluu Anopheles maculipennis -kompleksiin, josta on aikaisemmin löytynyt Suomessa kolme lajia. Lajit muistuttavat toisiaan ulkoisesti, mutta erot ovat havaittavissa DNA:n sekvensoinnilla.

Anophes maculipennis -hyttysiin kuuluva Anopheles messeae on Euroopan keskeisin malariaa välittävä hyttyslaji. Yliopiston mukaan on oletettavaa, että tämä laji levitti malariaa myös Suomessa, kunnes malaria katosi maasta 1950-luvulla.

Helsingin yliopiston tohtorikoulutettavan Lorna Culverwellin mukaan eri patogeeneja, myös malariaa, välittävien hyttyslajien levinneisyydestä Euroopassa on tärkeää saada tietoa erityisesti ilmastonmuutoksen takia.

– Suomessa ei tällä hetkellä esiinny endeemistä malariaa, joten syytä paniikkiin ei ole. Koronapandemia on kuitenkin osoittanut, että meidän on oltava valmiita mihin tahansa hätätilanteeseen, Culverwell sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa on tärkeää tietää Suomessa esiintyvistä hyttyslajeista, niiden levinnäisyysalueista ja niiden kyvystä kantaa taudinaiheuttajia, jotta voidaan ehkäistä ja hallita tauteja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.