Älä päästä koiraa sinileväiseen veteen – Näin tunnistat hengenvaarallisen myrkytyksen

Kuvituskuva. Ronja Koskinen/Arkisto

Minna Harmaala

Uiminen on hyvä tapa viilentää koiraa lämpimällä säällä, mutta ulkoiluttajan on tärkeää pitää koira poissa sinilevän saastuttamista vesistöistä.

Sinilevämyrkytys on koiralle hengenvaarallinen.

Espoon eläinsairaalan teho-osaston eläinlääkäri ja klinikan johtaja Tiina Wright kertoo, että sinilevästä varmasti johtuvia myrkytyksiä tulee hoidettavaksi yleensä yksi tai kaksi kesässä.

– Joitakin potilaita on myös menetetty, kun oireet ovat päässeet niin pahaksi. Sinilevätoksiinit aiheuttavat akuutin maksavaurion ja myös keskushermosto-oireita.

Sinileväkausi alkoi helteiden aikaan hiljalleen, mutta sinilevämyrkytyksestä kärsiviä potilaita ei Wrightin mukaan vielä ole tuotu Espoon eläinsairaalaan.

Muusta syystä oksentelevia ja ripuloivia lemmikkejä sen sijaan on ollut potilaina runsaasti. Jo pelkkä voimakas oksentelu tai ripuli voi olla vaarallinen erityisesti pienille koirille ja pennuille.

Koira voi saada sinilevämyrkytyksen kahdella tavalla, kertoo Tiina Wright: se voi juoda sinileväistä vettä, sillä usein koirat uidessaan nauttivat vettä – jopa merivettä – myös sisäisesti, tai se voi nuolla turkkiaan, johon levää on tarttunut.

Eläinlääkäri suositteleekin, että jos koira on uinut vedessä, jossa epäillään olevan sinilevää, se pitäisi heti pestä huolellisesti. Jos epäilee koiran juoneen sinilevän saastuttamaa vettä, on otettava välittömästi yhteys eläinlääkäriin.

– Yleensä näille potilaille aloitetaan erilaisia lääkityksiä, joilla suojellaan maksaa. Niille lähdetään antamaan lääkkeitä, joilla pyritään estämään mahdollisen myrkyn leviäminen elimistössä. Lisäksi tukihoitona hoidetaan koiralla olevia oireita, Wright kertoo.

Myrkytyksen oireet näkyvät koirassa Agrian mukaan nopeasti, usein jo ensimmäisen puolen tunnin aikana. Niiden voimakkuuteen vaikuttavat muun muassa koiran koko, ikä, vedessä olevan sinilevän määrä ja kuinka paljon koira on syönyt ennen myrkytystä.

Ensioireita ovat pahoinvointi ja heikotus, levottomuus ja tärinä. Oksentelu ja ripuli ovat oireina monenlaisissa muissakin vaivoissa, mutta jos koiralle tulee tällaisia oireita rantapäivän aikana tai jälkeen, se pitäisi viedä eläinlääkäriin välittömästi.

Myrkytyksen edetessä koira saa kramppeja, voi alkaa huojua ja menettää tasapainonsa sekä saattaa kaatua maahan pääsemättä ylös omin voimin.

Agrian mukaan myrkytys voi johtaa koiran kuolemaan jopa tunnissa.

Sinilevän juomisen ehkäisyksi Agria kehottaa tarjoamaan koiralle tasaisin väliajoin raikasta vettä ja ottamaan tätä varten kävelyretkille mukaan koiran oma vesipullo. Näin koiran ei tarvitse pyrkiä juomaan meri- tai järvivettä ainakaan janoonsa. Meriveden juominen voi ilman sinilevääkin aiheuttaa vatsavaivoja.

Agria kehottaa myös tarkistamaan alueen vesistön sinilevätilanteen ennen uimaretkelle lähtöä. Vesistöjen sinilevätilanteen voi tarkistaa esimerkiksi JärviWikin sivuilta.

Sinilevämyrkytys

Näistä oireista välittömästi eläinlääkäriin

Vie koira välittömästi eläinlääkäriin, jos koiralla on seuraavia oireita, kun se on uinut tai viettänyt aikaa rannalla:

Levottomuus

Tärinä tai vapina

Oksentaminen

Huojuminen

Krampit

Lähde: Agria eläinvakuutus

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Ensin ruuhkautui koronanäytteiden tutkiminen, nyt Keusoten koronapuhelin
  2. Uusi kuntosali Kirkonkylään – KuntoKruunu laajentaa toimintaansa
  3. Nurmijärven lukioratkaisuun aikalisä – kunta selvittää edullisempia vaihtoehtoja lukiolle
  4. Nurmijärvellä ei uusia koronatartuntoja – jo kymmenes koronaton viikko putkeen
  5. Lidl ja Tokmanni avaavat yhteismyymälän Kirkonkylään – "Paljon odotettu ja toivottu hanke"
  6. Kirkonkylän Lidliin päivittäistavaraa ja käyttötavaroita – myös paistopiste suunnitteilla
  7. Silja Line Seurakisat toivat vipinää Klaukkalan urheilukentälle
  8. Esitutkinta valmistui: Naamiomiesten Espoossa tavoittelemasta kontista löytyi "tiiliskivinä" 176 kiloa kokaiinia – arvo 25 miljoonaa euroa
  9. Pokaali kainaloon yöksi – 11-vuotias Daniel Raisvuo nauttii kiihdytysautoilun yhteisöllisyydestä
  10. Asiantuntijan mukaan lapsen ylivilkkauden takana voikin olla heikentynyt näkö – "Runsas ruutuaika rasittaa silmiä"
  11. Miten puhua nuorelle koronaviruksesta? MLL neuvoo vanhempia olemaan rohkaisevia, mutta realistisia – ja muistuttamaan koulujen ohjeiden noudattamisesta
  12. USU: Taloyhtiön yhtiökokous voi olla koronalinko – "Kokouspaikaksi ei sovi pieni harrastetila"
  13. Hus: Koronavirusnäytteiden tutkiminen ruuhkautui, asiakkaiden on varauduttava useiden päivien viiveisiin
  14. NJS:lle harmittava tappio – PK-35 lisäajalla voittoon
  15. Alaikäiset pojat tehtailivat useita miljoonia tietomurtoja – hyödyt jäivät vähäisiksi, mutta seuraukset voivat olla kovat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.