Arvio: Aika jonka sain – elokuva muillekin kuin heppaihmisille

Taina Joutsen

Taina Joutsen

Koronaepidemia rajoituksineen iski elokuva-alaan rajusti ja lähes varoituksetta. Uutuusleffojen ensi-iltoja jouduttiin siirtämään, ja niiden osalta, jotka pääsivät ensi-iltaan asti, katsojaluvut jäivät vaatimattomiksi.

Yksi näistä elokuvista on Tuukka Temosen Aika jonka sain. Pararatsastaja Jaana Kivimäen elämään pohjautuva elokuva sai ensi-iltana hiljaisena viikonloppuna, 13. maaliskuuta, jolloin useimmat elokuvateatterit olivat jo sulkeneet ovensa.

Nyt leffateatterit ovat taas avautuneet, ja Aika jonka sain saa uuden tilaisuuden, eikä suotta. Leffa on jokaisen katsojansa ansainnut.

Jaana Kivimäki halvaantui vuonna 2004 hevoskuljetusauton lastaussillan pudottua hänen päälleen. Ennen onnettomuutta Kivimäki oli kansallisen tason esteratsastaja. Vain neljä kuukautta loukkaantumisensa jälkeen hän oli taas ratsailla, ja on nyt yksi maamme parhaista pararatsastajista.

Näin kerrottuna kuntoutuminen ja tie pararatsastuksen huipulle kuulosta helpolta. Elokuva kertoo toisenlaista tarinaa fyysisistä ja psyykkisistä kivuista sekä valtavasta elämänmuutoksesta, jonka päähenkilö ( Olga Temonen) joutuu kipaurheilijana, yrittäjänä ja kahden lapsen yksinhuoltajana kohtaamaan.

Selviytymistarinan rinnalla ja osana sitä on jo ennen onnettomuutta alkanut väkivaltainen suhde. Hurjana laukkana kuvatusta vapudenriemusta pudotaan kohtaukseen, jossa miesystävä Marko ( Sebastian Rejman) vaatii Kivimäkeä tilille tämän tekemisistä. Nyrkit heiluvat, eivätkä ensimmäistä kertaa. Ennen sitä päähenkilö ehtii kuitenkin lähettää lapsensa keskellä yötä valmiiksi pakattuine silviytymisreppuineen isoäidin luokse ( Riitta Havukainen). Kun lapset vaeltavat metsäistä polkua, taustalla soi Maan korvessa kulkevi... ja talosta kantautuvat väkivallan äänet, katsojan on viimeistään kaivettava nenäliina taskusta.

Taustalla kulkee perheen kuvioista varhain poistuneeseen isään ( Tommi Eronen) liittyvä kauhistuttava muisto, jonka Kivimäen äiti myöntää totuudenmukaiseksi vasta tyttären onnettomuuden jälkeen.

Kun Marko on vihdoin tukevasti kiven sisässä, päähenkilö kohtaa uuden, edellistä rakkautta mahdollisimman vähän Nyt kyynikko minussa heräilee. Onko tällainen happy end liian hyvä vaikuttaakseen uskottavalta?

Joka tapauksessa. Elokuvan lopussa Jaana sanoo uudelle rakkaalleen, että hänen elämänsä on nyt parempaa kuin ennen onnettomuutta.

Elokuva toistaiseksi Kino Juhan ohjelmistossa. Lisätiedot: http://www.kinojuha.fi

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut