Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä

Huhti-kesäkuussa Helsinki-Vantaalla koettiin 98 prosentin matkustajakato edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan nähden. JOHANNA ERJONSALO

Helsinki-Vantaalla oli tammi-kesäkuussa yhteensä 3 992 600 matkustajaa.

Koronakriisi romahdutti matkustajamäärät etenkin huhtikuun alusta alkaen, ja lentoasemalla oli huhti-kesäkuussa 139 000 matkustajaa.

Se oli 97,6 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten.

Matkustusrajoitusten vuoksi lentäen Suomeen saapuivat pääasiassa kotiin palaavat matkustajat ja Suomesta lennettiin vain huoltovarmuudelle tärkeitä reittejä pääasiassa Eurooppaan.

–  Näin vähäisiä matkustajamääriä ei ole nähty Helsinki-Vantaalla sitten 1980-luvun lopun, sanoo Finavian reittikehityksestä vastaava johtaja Petri Vuori.

Vuori kertoo, että pientä kansainvälisen lentoliikenteen elpymistä oli havaittavissa kesäkuussa.

Heinäkuussa on jo ollut muutamia yli 7 000 matkustajan päiviä, kun pahimpaan aikaan huhtikuussa oli vain tuhat matkustajaa päivässä.

Normaalisti Helsinki-Vantaalla on kesälomien aikaan jopa 70 000 matkustajaa päivässä.

– Odotamme, että Suomen matkustusrajoituksia helpotetaan lisää heinäkuussa ja että lentoyhtiöt voisivat palata lentämään tuttuihin kohteisiin. Lentoliikenteen palautumiseen vaikuttaa myös se, miten muut maat purkavat omia rajoituksiaan.

Suurin osa maakuntien lentoasemista päästiin avaamaan kesäkuussa, kun hallitus purki osan matkustusrajoituksista ja lentoyhtiöt palasivat reiteilleen.

Suljettuna ovat edelleen Joensuun, Kajaanin, Kemi-Tornion, Kokkola-Pietarsaaren ja Kuusamon lentoasemat, sillä lentoyhtiöt ovat ilmoittaneet aloittavansa liikennöinnin aikaisintaan lokakuun lopulla talviaikataulukauden vaihtuessa.

Rahdin ja postin määrä väheni tammi-kesäkuussa noin kolmanneksen edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Rahtia ja postia kuljetettiin Suomessa lentoteitse 74 000 tonnia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Ensin ruuhkautui koronanäytteiden tutkiminen, nyt Keusoten koronapuhelin
  2. Uusi kuntosali Kirkonkylään – KuntoKruunu laajentaa toimintaansa
  3. Nurmijärven lukioratkaisuun aikalisä – kunta selvittää edullisempia vaihtoehtoja lukiolle
  4. Nurmijärvellä ei uusia koronatartuntoja – jo kymmenes koronaton viikko putkeen
  5. Lidl ja Tokmanni avaavat yhteismyymälän Kirkonkylään – "Paljon odotettu ja toivottu hanke"
  6. Kirkonkylän Lidliin päivittäistavaraa ja käyttötavaroita – myös paistopiste suunnitteilla
  7. Silja Line Seurakisat toivat vipinää Klaukkalan urheilukentälle
  8. Esitutkinta valmistui: Naamiomiesten Espoossa tavoittelemasta kontista löytyi "tiiliskivinä" 176 kiloa kokaiinia – arvo 25 miljoonaa euroa
  9. Pokaali kainaloon yöksi – 11-vuotias Daniel Raisvuo nauttii kiihdytysautoilun yhteisöllisyydestä
  10. Asiantuntijan mukaan lapsen ylivilkkauden takana voikin olla heikentynyt näkö – "Runsas ruutuaika rasittaa silmiä"
  11. Miten puhua nuorelle koronaviruksesta? MLL neuvoo vanhempia olemaan rohkaisevia, mutta realistisia – ja muistuttamaan koulujen ohjeiden noudattamisesta
  12. USU: Taloyhtiön yhtiökokous voi olla koronalinko – "Kokouspaikaksi ei sovi pieni harrastetila"
  13. Hus: Koronavirusnäytteiden tutkiminen ruuhkautui, asiakkaiden on varauduttava useiden päivien viiveisiin
  14. NJS:lle harmittava tappio – PK-35 lisäajalla voittoon
  15. Alaikäiset pojat tehtailivat useita miljoonia tietomurtoja – hyödyt jäivät vähäisiksi, mutta seuraukset voivat olla kovat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.