”Tähän aikaan pitää soittaa jotain iloista” – Naapurikunnan kesäklubilla soi ysäri, disco ja iskelmä

Willan Kesäklubit: DJ All Jamin omat suosikit ovat lattarit ja ysäri.

DJ All Jam eli Jani Unkuri on pikkuhiljaa käynnistänyt keikkailun. Viime sunnuntaina hän soitti Lahden rantabaarin terassilla Ibiza-teemaan sopivaa musiikkia. – Väki oli ihan fiiliksissä. Se oli todella hauskaa. Soitin lopulta 8-9 tuntia. Meni vähän överiksi, hän nauraa. Mia Lagström

Mia Lagström

Hyvinkäällä järjestettävällä Willan Kesäklubilla nautitaan kesästä hyvän musiikin tahdissa. Paikalla väkeä viihdyttämässä on DJ All Jam eli tuottaja Jani Unkuri.

Viime vuoden Kesäklubeissa kuultiin musiikkia eri artisteilta. Tänä vuonna konseptia on hieman muutettu. Nyt Kesäklubi on jaoteltu eri teemoihin.

Klubit aloiteltiin lattarimusiikilla, sitten suomirockilla.

Seuraavina keskiviikkoina vuorossa ovat ysäri-, disco- ja iskelmäteemat.

– Koronakaranteeni oli tylsää ja vähän surullistakin, joten nyt ei voi soittaa mitään haikeaa Topi Sorsakoskea. Tähän hetkeen ja aikaan pitää soittaa jotain iloista, Unkuri toteaa.

Klassikot herättävät hänen mukaansa valtavan hyvän fiiliksen.

– En yhtään ihmettele ysärimusiikin suosiota. Nuoruudennostalgia tuo aina hyvän fiiliksen. Kävin itsekin viime kesänä Jysäri-festareilla. Scooter on yksi kovimmista bändeistä. Sen keikoilla pokoilee kuin pikkupoika.

Toinen Unkurin suosikkiteemoista on lattarit.

– En tiedä, mikä siinä on, mutta lattarit vain kerta kaikkiaan uppoavat yleisöön, vaikka suurin osa ei edes tiedä, mitä kappaleissa lauletaan.

Lattarimusiikki on ollut menestys myös Unkurin striimaamilla DJ-keikoilla. Hän kertoo aloittaneensa keikkojen striimaamisen, kun korona lopetti bileet ja tapahtumat.

– Se oli tapani pitää itseni vireessä. On ollut mahtavaa päästä pikkuhiljaa aloittelemaan livekeikkoja. Parasta DJ:n hommissa on nähdä ihmisten ilmeet, eleet ja ilo ja se että saa jengin tanssimaan. Se on homman suola.

Willan Kesäklubit järjestetään Willanaukion esiintymislavalla Hyvinkään keskustassa.

Ne tullaan myös striimaamaan, joten niitä voi katsella ja kuunnella missä tahansa: oman mökin terassilla tai Brasilian sannalla.

Vaikka Jani Unkurin mukaan on ollut ihan parasta päästä takaisin livekeikoille, uskoo hän, että keikkojen striimaaminen tuli jäädäkseen.

– Olisihan se vähän hölmöä, jos tapahtumajärjestäjät eivät myisi livelippujen lisäksi striimilippuja.

– On ollut hienoa seurata, miten artistien ja bändien persoona ja tyyli tulee esille myös netin kautta järjestettävissä tapahtumissa. Se on mahtavaa. Katsoin jokin aika sitten Kotiteollisuuden keikkaa striimattuna. Kesken keikan he ilmoittivat pitävänsä tauon ja silloin ei auttanut kuin pitää tauko., Unkuri kertoo.

Heinäkuussa

Willan Kesäklubit

Kauppakeskus Willassa järjestetään heinäkuussa joka keskiviikko klo 15–18 Willan Kesäklubi Willanaukion lavalla. DJ All Jam soittaa musiikkia ja kertoilee kappaleiden välissä kappaleiden taustoista ja artisteista.

Klubien teemat ovat 15.7. ysäri, 22.7. disco ja 29.7. iskelmä.

Klubin menoon pääsee mukaan myös kotoa, terassilta, rannalta tai ihan mistä vaan: ota seurantaan Willan Twich.tv -kanava: www.twitch.tv/kauppakeskuswilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.