Joko vastasit? Nurmijärven lukioratkaisuun liittyvä kuntalaiskysely avoinna sunnuntaihin saakka

Kuvituskuva. Riikka Laine

Riikka Jokinen

Me tehdään Nurmijärvi -kuntalaiskysely lukioratkaisusta ja Rajamäen koulukampuksen hankesuunnitelmista on avoinna vielä tämän viikon sunnuntaihin 26. heinäkuuta asti.

Kesäkuussa avautuneeseen kyselyyn toivotaan vastauksia mahdollisimman monelta kuntalaiselta..

Kyselyyn pääsee vastaamaan tästä linkistä.

Vastaamiseen kuluu aikaa noin 15–20 minuuttia.

Kyselyssä pääsee kertomaan mielipiteensä Nurmijärven lukioratkaisusta ja Rajamäen kampuksen hankesuunnitelmista.

Kuntalaisilta kysytään kantaa muun muassa siihen, mikä olisi paras ratkaisu kunnallisen lukiokoulutuksen järjestämiselle, mikä olisi paras sijoituspaikka Kirkonkylässä uudelle mahdolliselle lukiolle ja minkä asioiden tulisi vaikuttaa eniten lukioratkaisuun.

Kuntalaiset pääsevät kyselyssä kertomaan myös sen, ovatko isot investoinnit lukiokoulutukseen tässä taloustilanteesa perusteltuja tai miten lukiokoulutuksen voisi järjestää pienemmin investoinnein.

Oman kantansa kyselyssä pääsee kertomaan myös sille, mitä eri toimintoja Rajamäen kampukselle tulisi sijoittaa ja miten Rajakaari tulisi uudistaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.